maanantai 24. kesäkuuta 2013

Maanantaitehot

Laji: Toko ja agility
Koira: Hoina 1v
Vetäjä: Omatoimitreeni (toko kimpassa)
Paikka: Loviisa


Pidin sanani ja menin tänään tokon kimppatreeneihin vetämään Hoinan kanssa ennen kaikkea sitä karteltua seuraamista. Kaamea helle veti yllättäen yleensä niin superinnokkaan Hoin vähän hitaalle vaihteelle, joten "hiilausta" sai todella kannustaa. Sain kuitenkin palkattua innostuneet pätkät ihan hyvin. Lisäksi otin taas luoksetulon jättöosuutta ja paikkamakuuta muiden tehdessä luoksetuloja ja noutoa. Etenkin jälkimmäisen sietäminen oli kyllä niin veitsenterällä koko ajan, mutta kyllä se vaan maassa pysyi. Aika lyhyet treenit vedettiin, koska ilma oli tosiaan melkoisen paahtava.


Kotipihalla otin vielä miniagilityt, joissa harjoittelimme ensimmäistä kertaa okseria sekä suoraan että käännösten kanssa. Videolla näkyy myös tämänhetkinen keppitilanne, josta mulla ei kyllä ole valitettavaa. Kunhan nurmikko saadaan leikattua, kasaan pihaan koko kahdentoista sarjan, jotta voidaan pikkuhiljaa vähentää verkkoja. Videon kuusikossa on verkot vain ensimmäisessä ja viimeisessä välissä. On se aika hieno agilityhiiri. :)



sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Iltapala

Laji: Toko
Koira: Hoina 1v
Vetäjä: Omatoimitreeni
Paikka: Kotipiha, Loviisa


Blah!


Oli pakko tulla rustaamaan ylös tämäniltaisten pihatokojen plussat, koska niitä saatiin kerrankin kokoon! Lupaan tästedes ryhdistäytyä myös kimppatreenien suhteen, sillä olemme laiskotelleet niistä aika lahjakkaasti koko kevään ajan. Aina on mukamas jotakin muuta tärkeämpää. Huomenna raahaudun kuitenkin taas paikalle, vaikka sataisi puukkoja taivaalta! Palataan silti vielä tähän iltaan:

+ Hoina teki elämänsä ensimmäisen täyden ALO-paikkamakuun kokeenomaisesti, ja kaikki osa-alueet onnistuivat loppuperusasentoa myöden!
+ heti perään tein ihan kiusoitellakseni luoksetulon istumaanjättöosan (josta Hoina siis nykyään mielellään valahtaa makuulle) ja sain senkin palkattua oikein!
+ liikkeestä jäävien pikainen erottelutreeni (ensin maahan, sitten seiso) onnistui sekin!
+ kaukokäskyjen I-M-erottelu lelun kanssa nenän edestä ohjaillen toimi ja nopeutui, kun maltoin mennä ihan alkeisiin
+ tajusin olla pilaamatta hyvää treeniä seuraamisella - siihen paneudumme huomenna! :D

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Akateemista koulutusta

Laji: Agility
Koira: Hoina 1v
Vetäjä: Juha Orenius
Paikka: Agility Akatemia, Vantaa


Nyt, kun kerran saatiin treeniblogi taas ajan tasalle, jatketaan heti perään maanantaisilla Oreniuksen tuuraustreeneillä. Tällä kertaa ryhmän taso oli jo lievästi alkeita korkeampi, sillä muut ryhmäläiset olivat minien kärkinimiä, ja alustakin oli sittemmin vaihtunut keinonurmeksi. Juhalla oli meille ilmeisesti SM:ien inspiroima täyspitkä rata, jossa olisi saanut pinkoa jalkansa maitohapoille - jos vaan olisi päässyt kolmatta estettä pidemmälle! :D

Kaksi ensimmäistä estettä oli aseteltu suunnilleen noin kuin alla olevan videon esikatselukuva näyttää. Koira jätettiin vasemmanpuoleisen hypyn taakse ja kutsuttiin oikeanpuolimmaisen takaa, siis kuvan ylänurkanpuolimmaiselta sivulta. Tarkoitus oli saada käännettyä koira viistoon hyppyyn (kuvassa kakkosesteeltä kohti kameraa), mutta kaikki, jotka ovat koskaan nähneet Hoinan menoa, voivat jo tässä vaiheessa arvata miten meidän kävi. Hoinahan tietysti kaahotti aina vain suoraan hypyn suuntaisesti sen ohi, vaikka miten yritin puskea sitä hypyn yli. Reagoin Hoin lähestymiseen itse aina liian myöhään tai sitten likka oli jo bongannut kauempana olleen putken pään, joten jo aloitus vei puolet treeniajastamme.

Kakkoshypyn kanssa vierekkäin ollut kolmoshyppy (ei enää näy kuvassa) tuli suorittaa kakkosen jälkeen U-kaarena ja sen jälkeen koira piti saada vedettyä mukaan hyppysuoralle, pois heti hypyn laskeutumispisteen edessä törröttäneeltä putkelta. Se vei toisen treenipuoliskon. Putki imi ja imi Hoinan syövereihinsä 98% toistoista, vaikka huusin, karjuin, vedin vastakädellä ja toisella kädellä ja kääntelin kroppaani. Vastakäännöksellä käännös oli nätti ja tiukka, mutta Juha sanoi, ettei pidä ongelman kiertämisestä toisella ohjaustavalla tai "helpomman" tekniikan ylenpalttisesta viljelystä. Se oli mulle äärimmäisen hyvä kommentti, sillä mulla on paha tapa jämähtää johonkin tiettyyn kuvioon, jos se mielestäni sujuu kuin rasvattu. Näin saimme hyvät eväät harjoitella kahta meille ylivoimaisen vaikealta tuntuvaa juttua - noissa kahdessa kohdassa pääsee nimittäin juuri se koohottaja-Hoina valloilleen, ja silloin mä olen aivan käsi. Alla vielä minivideo, ei tästä treenistä vaan pihalla harjoitelluista ennakoivista käännöksistä ja Hoinan keppitilanteesta. Kuudella kepillä siis sujuu jo niin, että vain ensimmäisessä ja viimeisessä välissä on verkot! Nyt vaan täytyisi ottaa välillä koko kahdentoista sarja, ettei totu tuohon lyhyeen versioon liikaa. Palatakseni vielä lyhyesti Akatemiatreeneihin: plussaa siis ehdottomasti siitä, että kissa nostettiin pöydälle; miinusta omista toistuineista kämmeistä ja reagointihitaudesta.



SM-viikonloppu


Elämämme ensimmäiset arvokisat ovat nyt takanapäin, ja voi että olikin mahtava kilpailuviikonloppu. Kyllä se SM-fiilis on aivan toinen, kun saa itse olla tapahtumassa kilpailijana. Vielä kun sai lähteä reissuun suhteellisen kevein mielin - aikomuksena vain nauttia täysin rinnoin - ei asetelma ollut yhtään hullumpi. Valitettavasti välillä nautinto oli kyllä aika kaukana, mutta lopputulos on kai ainut, millä on merkitystä. :)


Perjantaina ajoimme Finan kanssa suoraan töistä Kirkkonummelle iltakisoihin, joiden oli määrä toimia harjoituskilpailuina sunnuntaita varten. Paikan päällä multa oli tulla itku, kun tajusin, että auto oli jätettävä kauas kentästä ja kevythäkki raahattava sateeseen ilman minkäänlaista vedenpitävää suojaa. Kisapaikallakaan ei ollut katosta häkeille eikä niitä saanut ylipäätään tuoda kilpailualueelle, joten jouduin jättämään Finan sadetakki päällä puun alle boksiinsa, jonka katon läpi satoi sisään. Ainoa päällinen häkille oli autosta mukaan nappaamani tuulilasin valon- ja lämmönheijastin, josta sain edes auttavan suojan. Märkä koira ei meidän taloudessa tunnetusti ole koskaan ollut mikään riemukas koira, paitsi kylvyn jälkiriehuissa.

Sade onneksi lakkasi ennen startteja, ja vaikka joka paikka olikin läpimärkä, Fina kulki radalla hienoa vauhtia - tosin vain silloin, kun se todella tuli mukanani. Lähtökarsinassa rusakko bongasi keinonurmelta muutaman koivunlehden, joita se jäi sylissäni pää alaspäin venytettynä tiirailemaan, enkä saanut siihen mitään kontaktia. Lähtöpaikalla likka jäi kuitenkin hienosti paikoilleen istumaan ja tuijotti mua esteen takaa tiukasti silmiin, kuten aina. Kukapa - minä vähiten! - olisi arvannut, että kun annan lähtökäskyn, Fina sanoo ison RUFfin ja kirmaa hypyn ohi omille teilleen. Sama toistui kerran alun jälkeen sujuvasti taittuneella radalla, joten maaliin tulimme vitonen ja hiukan yliaikaa taskussamme. Ilman karkailuja kyseinen rata olisi kuitenkin ollut yksi hienoimmista suorituksistamme ikinä. Jopa sittemmin minien mestaruuden itselleen napannut viime vuoden leiriohjaajamme Juha oli varta vasten jäänyt meidän vuoromme katsomaan, ja ihmetteli kovasti, miten Fina ei muka usein ehdi aikoihin (olen marmattanut hitaudestamme niin leirillä kuin joka kerran tavatessammekin). Minä sain häneltä kovasti kiitosta rohkeasta liikkumisesta ja radan sujuvuudesta. Miten hyvä mieli radan jäljiltä jäikään - ja hampaita kiristelevä sisuuntuminen seuraavalle radalle. Karkailut veks ja supersuoritus, eiks niin Fina?!




Vielä mitä! Koira lähti heti ensimmäisen esteen jälkeen nenänsä perään ja tuli mukaani vain satunnaisesti - ja silloinkin kuin kastemato. Ohjaukset eivät tietenkään osuneet kohdilleen moiseen mateluun, emmekä varmaan saaneet yhtäkään kohtaa oikein. Lopulta luovutin ja lähdin jolkottelemaan maalia kohti, mutta Fina halusi vielä jäädä pujottelemaan kepit puolivälistä loppuun ja luuli saavansa maalissa suuremmankin luokan kehut. Silmät loistivat lautasina ja häntä torpedoi koko koiran liikkeitä. Voitte vaan uskoa, että jäi namit saamatta. :D Mua ketutti, hävetti ja harmitti niin paljon, että olen onnellinen, ettei kukaan tuttu ollut maisemissa enää siihen aikaan. Sain siis mykkäkoulutella itsekseni autoon ja savuta siellä itsekseni. :D Luojan kiitos välissä oli lauantai, sillä vain joukkuekisoista (ja elämäni ensimmäisestä subista!) hyvässä seurassa nauttiminen oli ainoa, joka mua veti radalle noiden sikailujen jälkeen.


Sunnuntaiaamuna jännitys tepasteli jo valmiiksi ketutuksella lakatulla mieleni näyttämöllä, ja kun tutut kyselivät kentällä fiiliksiäni, en voinut valehdella - synkät! Synkimmät mahdolliset suorastaan. Hyppyradalle mentäessä en tiennyt, lähtisikö koira mukaani ollenkaan vai näyttelisikö se kuuluisaa middle fingeriä jo ennen ensimmäistäkään hyppyä. Rata sinänsä oli profiililtaan meille mieluinen, ja yllätys olikin hirmuinen, kun ylitimme viimeisen esteen virheittä ja aikaan ehtien. Pomppasin varmaan metrin ilmaan ja kiljaisin kuin pieni kakara. Emmehän ole ehtineet hyppyratojen aikoihin normikisoissakaan - miten sitten arvokisoissa?! En voinut uskoa todellisuutta ennen kuin näin tulokset netistä. Pääsimme SM-finaaliin eli rutkasti yli puolenvälin: toiselle radalle pääsivät "vain" 95 koiraa 233:sta.


Kaikki ketutus oli tietysti tipotiessään ja me oltiin käytännössä voitettu kaikki mahdolliset tavoitteet, joita emme olleet edes asettaneet. Agiradalle lähdimme siis vain kokeilemaan - joskin paineita tuotti se, että radalla olisi helposti ollut nolla tehtävissä - ja totaalinen kokeilu siitä muodostuikin, sillä vettä tuli kuin aisaa. Liekö sitten se hidastanut koiraa sen verran, että olin koko ajan aivan liian edellä eivätkä ohjaukset siten osuneet yksiin koiran liikkeiden kanssa. Yhteistuloksena käteen jäi siis vain hylky, mutta totuus sen takana on monin kerroin värikkäämpi. Pesimme kuitenkin monta kuumaa miniluokan nimeä jo ensimmäisen radan karsinnoissa ja munkin pääni kesti arvokisapainetta! :) Valitettavasti kuvia ei ainakaan toistaiseksi ole enempää näyttää, mutta lisään kyllä jälkikäteen, jos vain löydän niitä jostakin netin syövereistä...

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Geimien kenraalit

Laji: Agility
Koira: Hoina 1v ja Fina 5v
Vetäjä: Nina Manner
Paikka: Loviisa


Ohhoh, onpas treeniblogi jäänyt viime aikoina hiljaiseksi! Kyllä sitä vaan näköjään tarvitsisi aina kuvia tai videomateriaalia palanpainikkeeksi - muutoin jää merkinnät kirjoittamatta, vaikka vähintään kahdesti viikossa harjoitellaankin.

Tänään oli taas kuukausittaisen Nina Mantereen treenin vuoro, ja minulla olivat jälleen molemmat mukana pyörähtelemässä. Koska tämäniltainen oli Finalle viimeinen treeni ennen tulevan viikonlopun SM-kilpailuja, halusin aloittaa Hoinan kanssa. Niin saisin sähläykset sählättyä jo pois alta ja keskityttyä sitten lopputreenin vähintäänkin SM-kisoja silmällä pitäen. Hoinankin kanssa treeni sujui kuitenkin varsin hyvin ja ilman suurempia säätöjä. Siitä kertonee myös se, että pääsimme ensimmäistä kertaa - joskin tietysti pätkissä - radan loppuun asti! Rengas tai kepit eivät vielä toimi osana rataa, joten siksi rata pirstaloitui vähän ikävästi. Parhaat kicksit sain kuitenkin esteiltä 6-7, jolloin sain lähetettyä Hoinan putkeen ollessani itse jotakuinkin kutoshypyn kohdalla ja vaihdettua puolta putken päässä, sekä molemmat putkisuorat, joille ehdin tehdä persjättöjäkin. Ninakin sanoi, että eikö ole mahtava tunne, kun ehtii nopeankin koiran kanssa. Todellakin! Hoinan irtoaminen on mun pelastukseni! :)




Finan kanssa suurin kompastuskivi oli väli 13-14, minkä tiesinkin jo heti radan nähtyäni. Pätkänä saimme putkeen irtoamisen toimimaan leijeröidenkin, mutta Ninakin oli sitä mieltä, että kisaradalla kannattavampaa on pinkoa puomin pään toiselle puolelle varmistamaan putkeen 14 meno. Aivan treenin loppuun saimme vielä pitkästä aikaa videopätkän - Ninan haasteen tehdä nollarata viimeiseksi suoritukseksi ennen tosigeimejä. Teimme työtä käskettyä ja saimme huippupalautteet varmasta ja venymättömästä menostamme, josta ohoeikuntonne-kohdat ja purkkakäännökset puuttuivat kokonaan. Samalla lailla kun toimisi viikonloppunakin tuloksista viis, niin jes! :)