Näytetään tekstit, joissa on tunniste kontaktit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kontaktit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. helmikuuta 2017

Yksittäisiä treeniklippejä agia ja tokoa

Tällä kertaa ei ole mitään sen ihmeellisempää kerrottavaa treeneistä. Ajattelin vain koota tähän alle muutaman treeniklipin eiliseltä, jolloin Chhainan kanssa palauteltiin mieleen keppien sisäänmenoja ja itsenäisiä kontakteja, ja Hoinan kanssa tehtiin merkin kiertoa noutamatta ja ohjattuun noutoon yhdistettynä. Tällaista pientä hömppäilyä vain. :)






torstai 27. elokuuta 2015

Valmistautumisia

Laji: Agility
Koira: Chhaina 1,5v ja Hoina 3v
Paikka: ATT
Vetäjä: Omatoimitreeni


Alkuviikosta tuulettelin mielettömän hyvin menneitä agitreenejä Hoinan kanssa, ja nyt tänä aamuna kävimme vielä koko porukalla valmistautumassa lauantain koitoksiin: Chhainan kisauran avaukseen ja Hoinan Topteam-näyttöpäivään. Hoina on ainakin parhaassa mahdollisessa kunnossa näyttöpäivää ajatellen, ja onnistumisprosentti kepeillä ja kontakteilla on viime aikoina ollut suurin pitkään aikaan. Chhainan kanssa kontaktiosaaminen on vieläkin vähän niin ja näin, mutta kyllä noilla nyt kisat menee. Lisäksi tänään testattiin Chhainan kanssa vielä rengas, pituus ja kepit, ja kaikki menivät ihan hyvin. Seuraavia kuulumisia tullee siis lauantai-iltana. Pitäkää meille peukkuja! :)



sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Voiton puolella

Pääsimme vihdoin viime viikolla kynnyksen yli: Chhaina osaa kepit verkoitta. Yhä tulee virheitä, jos vedätän liikaa tai jään itse hurjan paljon jälkeen, mutta siksi käytämmekin verkkoja yhä häiriöiden sietämisen harjoitteluun. Nyt ei kuitenkaan ole enää mitään varsinaista estettä kisaamisen aloittamiselle kisaiän täyttyessä!




Viime aikoina on testattu myös maksikokoisina okseri, pituus, muuri ja rengas useaan otteeseen osana rataa, ja kaikki ovat olleet hallussa. Nyt meillä on siis ihanasti vajaat puolitoista kuukautta aikaa hioa keppejä ja kontakteja paremmiksi ennen kisaamisen aloittamista - kontakteilla kun Chhaina ei hakeudu aivan haluamallani tavalla loppuasentoon. Joka tapauksessa - ellei mitään hälyttävää tapahdu ennen elokuun loppua - me saatamme ottaa ensimmäiset viralliset starttimme vielä elokuun puolella! Likkaan on tullut hirveästi lisää draiviakin: hallilla se sinkoilee innoissaan sinne tänne ennen treenin aloittamista ja haukkuu kuin mies!


Hoinan kanssa vietimme viikonlopun Raumalla Agipitseissä, joista kotiintuomisina oli kolme hylkyä ja yksi kymppi. Kaksi rataa neljästä olivat melkein vaikeampia kuin jotkin kolmosten radat ovat meillä Finan kanssa muutama vuosi sitten olleet, joten niillä keskityin alusta asti vain siihen, ettei tykki-Hoina telo itseään. Kahdella muulla radalla meno ja fiilis olikin sitten ihan hyvää, kun radat todella olivat ykkösluokan tasoisia, mutta harmillisesti toiselta tuli eilen kepeiltä ja yhden hypyn ohittamisesta virheet ja tänään toiselta yksi ylimääräinen hyppy, kun kerrankin kepit onnistuivat!

Välillä olen kyllä miettinyt, että jos joskus saamme sen nollan, niin siitä on ehtinyt kasvaa jo aika kallis nolla siihen mennessä. :D Lotossakin lienisi suurempi todennäköisyys voittaa... :D No, ehkä meillä ei ollut muutenkaan onni ihan matkassa, kun jouduttiin starttaamaan joka radalla ensimmäisenä, mikä tietysti saattoi Hoinan kivoille kierroksille sen odotellessa rataantutustumisen ajan puussa kiinni tai sisäänheittäjän käsipuolessa. Muutamia hienoja pätkiä siellä taas oli, ja kyllä sen hulluus aina jotenkin noteerataan yleisössäkin. Seuraaviin kisastartteihin kuitenkin luultavimmin lähtee jo Chhaina, ja Hoinan kanssa treenataan keppejä niin, että vaikka se tulisi millä vauhdilla niille, niin ne on tehtävä oikein - niiltä kun ylivoimaisesti suurin osa kielloistamme tulee. Chhaina ainakin on jo paljon kisavalmiimpi kuin Hoina vieläkään, kun tuollakin kisoissa ajattelin useamman kerran, että kunpa vain mulla olisi Chhaina Hoinan sijaan starttaamassa, kun se kyllä handlaisi tällaisenkin radan!

tiistai 26. toukokuuta 2015

Edistysaskelia

Laji: Agility
Koira: Chhaina 1v ja Hoina 3v
Vetäjä: Omatoimitreeni
Paikka: ATT


Pääsimme eilen vihdoin parin viikon sairasteluni jälkeen agitreeneihin likkojen kanssa. Koska makseja oli vain Hoina ja Chhaina, Hoi teki pelkkiä keppejä ja kontakteja ja Chhaina rataa. Treenit menivät molempien osalta huippuhienosti! :) Chhainan kanssa päätettiin tehdä täst'edespäin aina kouluttajan avulla vauhdikkaampia kontaktiesteitä, sillä Chhai himmailee ja stoppaa liian ylös. Eilisissä treeneissä tuli testattua toimiviksi myös päällejuoksut sekä pimeä putkikulma, kunhan jälkimmäistä pari kertaa palkattiin putken suulle. Kouluttaja kehui kovasti Chhainan kuuliaisuutta - vaikka se on aivan junnu, se toimii kuin ihmisen mieli, olin sitten myöhässä tai ajoissa tai vaikka missä! :D

Tänään kävimme sitten vielä vetämässä keppi- ja rengastreeniä, koska ne ovat Chhainan kanssa ainoat epävarmat esteet. Samalla videoin sitten hieman eilisten treenien päällejuoksuja ja kontaktejakin, vaikka tietysti palkkaajaa mulla ei nyt kontaktin päässä ollut. Kepeillä verkoista neljä oli jo pois sieltä täältä kummaltakin puolelta, eikä koko treeneissä tullut kuin yksi moka kepeillä. Ennen kaikkea olen ylpeä likan renkaan kehityksestä: tämänpäiväisen perusteella uskallan jo alkaa ottaa sitä osana rataa, kun kummaltakin puolelta ohjaaminen ja jarrutkin toimivat. Ainoat virheet tulivat kerran eteen lähetyksessä sekä vinoissa tulokulmissa. Kaiken kaikkiaan olen koiralapseen ihan hirveän tyytyväinen! Lisäksi sen jaksamisen kesto ja vauhti ovat kasvaneet kevään aikana hurjasti. Maltan tuskin odottaa, että saamme kepit valmiiksi, nimittäin silloin kisaradat kutsuvat heti alkusyksystä! :)




Hoinan kanssa treenattiin tänään vain keppejä sekä samalla lailla kontakteilla ohjaajan etenemisen sietoa kuin eilenkin ryhmätreeneissä. Onnistumisprosentti kontakteilla oli täydellinen. Kyllä se näköjään ne ottaa huolella, kun vaan karjuu tarpeeksi lujaa! :) Jos jostain olen ylpeä, niin Hoinan kontakteista. Ainahan olen niistä ylpeä ollut, mutta kun kisoissa olen vapautellut Hoinaa välittömästi kontaktille tulosta, se pysähtyminen ja luvan odottaminen on alkanut unohtua... Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan otin yhden toiston myös kutsumalla, eikä likalla ollut senkään sietämisessä mitään ongelmia. Pitäisi vaan saada sama sietokyky kepeille, ja Hoinankin kanssa voisi taas käydä kokeilemassa kisoja. Harmillisesti vaan se maltti kepeillä on ollut kisoissa aika hakusessa.




Treenien päätteeksi kävimme vielä ihanalla jäähdyttelylenkillä Aurajoen rantapenkereillä. Kävelimme vuoroin hihnassa, vuoroin hölkättiin ja aivan lopuksi päästin likat vielä rauhassa hömpöttelemään oman tahtonsa mukaan, kun ei paikalla näkynyt ristinsielua. Tällaiset vapaapäivät ovat aika tervetulleita jatkossakin! :)




sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

"Loviisan-treenileiri" osa |

Laji: Haku ja agility
Koira: Hoina 2,5v
Vetäjä: Omatoimitreeni
Paikka: Loviisa


Vitsit! Meillä on ollut Hoinan kanssa aivan mieletön "Loviisan-leiri"! Lähdettiin Hoinan kanssa kaksin käymään vanhemmillani Loviisassa, koska Chhainalla on juoksut, ja Nelson on leikkauksen jälkeenkin ottanut stressiä juoksuisista koirista talossa. Koska viikonlopulle ei ollut mitään muita suunnitelmia, sovin vanhojen treenikamujen kanssa yhdet agilityn kimppatreenit, ja loput treenit vedimme itseksemme tai avustajien kanssa. Hauista ja tokoista sain otettua hieman videotakin! Nyt kirjoitan kuitenkin vain lauantain hauista ja agilityistä.


Suunnittelin oikeastaan jo koko menneen viikon hömppähakutreenejämme. Hyvän arkiviikon jälkeen teki mieli antaa Hoinalle oikein sen mielitekemistä, joten laji oli aika selvä. Koska meistä ei koskaan aitoja hakuilijoita tule, mietin, miten voisimme treenata hakua niin, että koiran taitoa voisi mahdollisesti joskus hyödyntää tositilanteessa. Niinpä päädyin self service -ilmaisuun ja kävin ostamassa pillin, jonka Hoina saa viedä kadonneelle. Tajusin tosin aika pian, että sehän toki vaatii, että kadonnut on siinä kunnossa, että pystyy viheltämään, mutta menköön nyt toistaiseksi näillä kaksi kertaa vuodessa -treenikerroilla.

Lähdimme metsään yhdentoista maissa ja selvisimme takaisin kotiin puolessa tunnissa. Metsään painuivat siis yhtä aikaa siskoni ja hänen poikaystävänsä, joista siskoni löytyi melko helposti - reilussa minuutissa. Poikakaveri saikin sitten odotella hetken, sillä hän oli edennyt rohkeammin sivusuunnassa, ja Hoina on aina tavannut etsiä vain yhdeltä puolelta ja ignoorata toisen. Pari kertaa Hoi joutuikin käymään kysymässä apua monen minuutin etsimisen jälkeen, ja siitä näki, että se oli jo aivan piipussa siinä vaiheessa. Siirryttiin sitten siskon kanssa polulla sivusuunnassa antamaan painetta oikeaan kulmaan ja rohkaistiin jatkamaan etsintöjä. Fiilis olikin mieletön, kun sitten vihdoin näin Hoinan löytävän selvästi uuden innon, ja pian sitten pilli soikin! :)



Videolla pisto 1 ja pisto 2 sekä lähettäjän että maalimiehen näkökulmasta


Illaksi sain tosiaan koottua mielettömän ison porukan tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin aksaajia treenaamaan. Suunnittelin ykkösluokan radan, johon yhdistelin paloja meidän kisaradoilta. Erityisesti halusin kuitenkin treenata taas keppejä radassa, kun ne ovat viime aikoina olleet se ainoa juttu, joka radalla on prakannut. Onneksi koutsimme Tiina keksi jo alkuviikon ryhmätreeneissä Turussa, että Hoina hyötyy suuresti mun kepkepkepityksestä koko pujottelun ajan, ja niin se vain toimi näissäkin treeneissä! Ilmeisesti pälätykseni saa siis Hoin pysymään rytmissä paremmin. Lisäksi palkkasin kontakteja, koska Hoina kyllä otti ne kaikki hienosti mutta varasti niiltä heti. Se on selvä, kun olen viime aikoina vapauttanut sen suoraan vauhdista. Sain siis hyvin palkkailtua oikeita juttuja, ja lisäksi saatiin vanhoilta treenikamuilta paljon hyvää palautetta siitä, miten paljon paremmin Hoina on hanskassa ja miten paljon "rauhallisempi" tai kuuliaisempi se on. Se oli erityisen mukavaa kuultavaa! Vähän harmittaakin, kun erityisesti loppuradan siistit ratapätkät eivät tulleet videolle!


Jatkan lopuista treenailuista myöhemmin tällä viikolla, ettei tämä postaus veny tämän pidemmäksi. Nautitaan ja venytetään tekstiä nyt, kun on kerrankin kunnolla treenimateriaalia! :)

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Verkkokepit, kontaktit ja muurin takaakierto

Laji: Agility
Koira: Chhaina 11kk ja Hoina 2,5v
Vetäjä: Omatoimitreeni
Paikka: ATT


Me ollaan saatu agi-into takaisin! Chhaina aloitti tällä viikolla ihan aikuisten mölliryhmässä, eli mulla on nyt sitten molemmat likat samalla kertaa treenattavana. Maanantaina oli ekat tuplatreenit, ja vaikka ennalta pelkäsin lämmittelyjen hankaluutta, kaikki sujui yllättävän helposti! Lisäksi pyrin käymään joka keskiviikkoaamu ainakin toisen kanssa tekemässä pienet omatoimitreenit parilla teemalla.


Tänään mulla oli matkassani molemmat paimenet ja teemana olivat kepit, kontaktit ja muurin takaakierrot. Chhaina teki vasta toista kertaa kunnolla verkkokeppejä, eikä niitä ole tarkoituskaan alkaa jankata hirveästi ennen luustokuvia. Kuudella kepillä yritän kuitenkin saada likan innostumaan niistä esteenä ja löytämään sisäänmenon ja sen jälkeen hyvän vauhdin ja that's it. Kokonaisia keppejä aloitellaan vasta loppukeväästä. Lisäksi puomia Chhaina on tehnyt vasta tällä viikolla kokonaisena ekaa kertaa, ja tänään se innostui siitä aivan hulluna! :D Videolta oli pakko leikata pois kohdat, joissa se vaan onnellisena tepastelee puomia päästä päähän ja takaisin... Mutta nuo kontaktit alkavat näyttää senkin osalta tosi hyviltä! Chhailla on meinaan ollut ihmeellinen tapa alkaa peruuttaa kontaktia ylöspäin, kun sen on pitänyt odottaa asennossa. Eipähän ole ainakaan varastamisesta ollut pelkoa! :D

Hoinan kanssa teemoja sovellettiin niin, että Hoinan piti kepeillä ja kontaktilla kestää etupalkka ja lisäksi vielä se, että mä etenen sen edelle. Se pysähtyy kyllä kontakteilla aina pomminvarmasti, mutta maanantain treeneissä lähti aina ilman lupaa etenemään, joten siksi näitä täytyy taas vahvistella. Kontaktitreenin loppupuolella näkyy kuitenkin se meidän ylpeys: jos jotain olen Hoinan kanssa osannut tehdä kunnolla, niin edelleen ne kontaktit! :) Kepeistä puolestaan sai sekin tehdä kuutta vain, kun tarkoitus ei ollut treenata estettä sinänsä vaan sitä mun liikettä.

Muurilla Chhaina on ihanan helppo ja huolellinen, kun taas Hoinan kanssa...no...videolta näkyy upea syy siihen, miksi vihaan Hoinan kanssa kaikkia sivuttaissuuntaisia hyppyjä. Syy on kyllä itsessänikin: Hoinan vauhdissa en vaan ehdi ajatellakaan näyttäväni liikkeitä kunnolla, vaan niistä tulee väkisinkin huitaisuja. Mutta eipä tuo lahopääkään välillä yhtään katso, minne se hyppää... Pelkät muurin takaakierrot sen sijaan onnistuivat senkin kanssa paremmin kuin koskaan aiemmin! :)


Kisainto Hoinan kanssa alkaa niin ikään palailla, kun treenit sen kanssa alkavat mennä niin hyvin. Olen nyt itse jättänyt sen osalta kaikki tavoitteet naulakkoon, ja pyrin pitämään vain hauskaa ja tehdä kaunista agilityä sen kanssa. Täytyy myöntää, että viimeisten parin ryhmätreenin aikana siitä on kyllä saanut olla tajuttoman ylpeä, kun itsekin olen rauhallisempi. Lisäksi kyllästyin lähtöongelmaan totaalisesti ja päätin antaa sen nousta ja hiipiä ne pari askelta. Tiedän tekoni seuraukset. Teen kuitenkin mieluummin edes jonkinlaista agilityä kuin paineistan koiran jo alkuunsa pääsemättä koskaan edes radalle asti. Ainakin toistaiseksi on tuntunut mielettömän hyvältä valinnalta, sillä Hoina ei kuitenkaan varasta eikä ole koskaan varastanut. Se vaan ei pysty istumaan tai pysymään maassa. Jos tämä päätös vie minut lopulta ojasta allikkoon, olkoon niin. Ainakin meillä on ollut sen ansiosta jo monet huiput ja rennot treenit! :)


Videolla ensin upeaa kiljumista autossa,
sitten Chhaina kohdassa 00:25 ja Hoina 03:53




keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Juoksukontaktit osa 2

Laji: Agility
Koira: Chhaina 6kk
Vetäjä: Omatoimitreeni
Paikka: ATT


Kävin taas antamassa Chhainan aamupalat agilitykentällä juoksukontaktitreenien merkeissä. Pikku Chhai oli aivan täpinöissään päästessään kentälle. :) Pentupuomi oli tänään koottuna kentällä, enkä minä tollo osaa sitä purkaa, joten suunnitelmastani poiketen tehtiin sitten jo kulmalla, vaikka tarkoitus oli vetää vielä monta kertaa vain maassa olevalla kontaktilankulla.

Onnistumisprosentti oli kuitenkin heti parempi kuin viimeksi, vaikkakin kaksi onnistuneista toistoista oli kyllä ihan siinä ja siinä... Huti ja läheltä piti -toistot on hidastettu videolla. Lisäksi puomitreenin jälkeen otimme vielä muutaman toiston keinua niin, että Chhaina sai juosta ensin ihan keinun yläpäähän, ja mä kevensin sitten alastuloa, vaikka annoinkin keinun tulla aika vauhdilla alas. Tuo pentu ei kyllä vaikuta keinusta olevan moksiskaan... Kauhealla vauhdilla se ryntää ihan päähän asti niin, että mulle meinaa tulla kiire ottaa vastaan, ja onpahan likka pari kertaa jo tainnut ihan kokonaisen keinun tehdä ilman apujakin. Huomenna olisi tarkoitus mennä uudestaan ja ottaa kontaktitoistojen lisäksi ihan pientä ohjaustreeniäkin. :)




torstai 18. syyskuuta 2014

Haaste vastaanotettu! Juoksukontaktit osa 1

Laji: Agility
Koira: Chhaina 6kk
Vetäjä: Omatoimitreeni
Paikka: ATT


Joku on ehkä jo Instagramista saanut vihiä, että päätin yrittää aloittaa juoksukontaktien kouluttamista Chhainalle. Luvassa on siis tylsiä treenipäiväkirjamerkintöjä! Ensimmäisellä kerralla onnistumisprosentti oli liian pieni, vain 80%, kun 20:stä toistosta neljä oli huteja - ja osumistakin pari oli vain yhden tassun vahinko-osumia. Syy tähän lienee liian paksu puomilauta, sillä se oli normaalia puomia paksumpi ja alussa juoksupinnan tulisi nimenomaan olla oikeaa puomia phuempi ja leveämpi. Lisäksi huomasin editoidessa, että jos hetsasin Chhainaa irti päästäessäni, se hyppäsi yli eli suorastaan lensi palkalle. Alkuvaiheessa siis pysytään aika monta treenikertaa ennen vähäistäkään nostamista ja mä pidän suuni kiinni. ;)




keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Totuus

Laji: Agility
Koira: Hoina 2v ja Chhaina 6kk
Vetäjä: Omatoimitreeni
Paikka: ATT


Tänään tulossa on aika lohdutonta kamaa. Videoin Hoinan treenit ja säästin jokaisen palan treeneistämme videolle siirtymiä ja puhelimen muistin loppumista lukuunottamatta. Video näyttää tismalleen sen, miksi me jättäydyimme pois ryhmätreeneistä: ei tällaisia juttuja voi treenata ryhmässä. Lyhykäisyydessään selitettynä, vaikka kuinka olin vähäeleinen viilipytty ja pitää turhautumiseni piilossa, treenimme eivät juuri etene lähtöviivalta kauemmas. Kun lähtö pysyy, tippuu rima, kun rima pysyy, varastetaan kontaktit, kun kontakti pysyy, tulee seuraava rima alas... Koira, jonka hyppytekniikassa ei ollut mitään vikaa. Mopo vaan lähtee käsistä.

Loppua kohden videolla sentään on näkyvissä toivon pilkahdus, kun Hoina näyttää vastaavan palautteeseen. Sen kanssa pitää rakentaa koko ratasuoritus alusta. Jos joku ihmettelee, mikä tuo lähdön tsippi on, sen idea ei ole saada koiraa tekemään mitään, vaan tarkoitus on ainoastaan, että koira oppii lähdössä odotellessaan, että ennen lähtöä tulee muita sanoja, muuta liikettä - joku muu rituaali kuin lähtö. Välillä koira kohottautui ryhdikkäämmäksi tsipin ansiosta, ja niillä kerroilla kehuin ja palkkasin koiran.

Kaipaisin kommentteja, haukkuja, tsemppisanoja tai sääliä: mitä vain kommentteja. Tällaiset treenit meillä on nyt syksyn ajan vähintään kerran viikossa, eikä niiden aikana meillä ole mitään tavoitteita asetettuna - ei edes lajin pariin palaamisen suhteen. Tänään illalla käydään tekemässä samanlaista harjoittelua möllikisoissa, mutta olen jo mielessäni vaihtanut lajimme rallytokoon. Hoina tarvitsee lajin, jossa se ei kiihdy tai paineistu toiminnasta itsestään, ja koska sellaista lajia ei ole, rallytoko taitaa olla paras vaihtoehto. Tokossakin kun Hoina on nillittävä kone, joka ei silti vastaa treenin hienosäätöön. Se tekee, mutta se tekee sinnepäin ja hullunkiilto silmissä. Tässä sensuroimaton video, mutta varoitan, se voi olla tylsää katseltavaa. :D




Chhaina on onneksi jo kasvamassa hienoksi agilitykoiraksi, jonka mieli on rauhallinen, vaikka vauhtia alkaakin tulla. Ehkä saan siitä kisakaverin. Jotta merkintä ei menisi ihan masisteluksi, niin onhan tässä puolivuotiaan ensimmäinen virallinen agilityvideo. Chhaina on onneksi huoleton! :) Ja oon todella ylpeä itsestäni, että oon saanut opetettua likan leikkimään niin hyvin, että lelu on palkkana aivan yhtä mieluisa kuin makupalatkin!





lauantai 3. toukokuuta 2014

Hoinan ensimmäiset agilitykisat

Laji: Agility
Koira: Hoina 1,5v
Tuomari: Markku Kaukinen
Paikka: Pyhtää


Debytoimme tänään Hoinan kanssa ensimmäisissä virallisissa agilitykilpailuissamme Pyhtäällä. Tarkoitus oli lähteä vain harjoittelemaan ja saamaan realistista kuvaa kisavalmiudestamme, ja reissulle meillä oli kolme tavoitetta: mä pysyn rauhallisena kuin itse valaistunut munkki, meillä on hauskaa ja lähdöistä ei karata. Kuvasta voi ehkä päätellä, että kisat menivät hieman yli odotusten. Voitimme nimittäin heti ensimmäisen ratamme vitosella! Käytännössä rata oli puhdas, mutta puomin ylösmenoon en tajunnut jarruttaa Hoinaa, joten putkesta tullessaan se kaarsi niin, että tuli kontaktille lievästi vinossa kulmassa - ja hyppäsi suoraan kontaktin yli.

Muut radat käytimmekin sitten harjoitteluun. Toiselta radalta meidät heitettiin ulos, kun en tajunnut prakanneen keinun uusinnan olevan "radalla treenaamista", ja viimeinen rata kaatui odotetusti ihan siihen faktaan, että se oli hyppyrata. Heti tuli rimoja alas, kun olin väärään aikaan väärässä paikassa, ja lisäksi Hoina ei meinannut löytää keppien ensimmäistä väliä millään - ja kun se vihdoin löysi sen, päästin taas upean riemukiljaisun, jolloin koira kääntyi katsomaan mua ja lopetti tietysti kepit. :D Hyvä minä!

Kisojen lopuksi meitä lähestyi eräs mulle entuudestaan tuntematon mies, joka kehui meidät maasta taivaaseen. Hänen mukaansa yhteistyömme on mahtavaa, Hoina on loistokoira, ihan selvä kolmosluokan koira, jopa aineksia maailman kärkiluokkaan, sanoi tietävänsä mistä puhuu seurattuaan agilityä vuosikausia ja että meistä tulee vielä aivan koneita, kun vaan vielä vähän hioudutaan paremmin yhteen. Toivossa on hyvä elää, sanoi se lapamatokin. :D

Hienointa oli se, että vaikka Hoina kävi aivan kierroksilla eikä kuunnellut mitään ennen rataa, lähdöt pysyivät tänään, radalla koira keskittyi tekemiseen ja radan jälkeen agilitytarpeiden ollessa tyydytetty, se istui rauhallisena kuin viilipytty kentän laidalla. Harjoitusta sen sijaan vaatii vielä kontaktien ylösnousut, keinun loppukontakti sekä tietysti vasta opitut kepit. Otan ilomielin vastaan useita läheltä piti -nollia, joilla ratasuoritus olisi kuitenkin sujuva, sillä kakkosiin meillä ei ole mikään kiire. Ykkösissä viivyn mielelläni niin kauan, kunnes saamme yhteistyöhömme nimenomaan sitä ratavarmuutta.



torstai 30. tammikuuta 2014

Kimppareenejä :)

Laji: Agility
Koira: Hoina 1,5v
Vetäjä: Omatoimitreeni
Paikka: ATT ja Porvoo


Tällä viikolla olemme treenanneet upouusien tuttavuuksien, Ellan ja Tepon, sekä ihanien vakitreenikamujemme Roosan ja Pennin kanssa käydyissä omatoimitreeneissä laveita ja ansattuja takaakiertoja, itsenäisiä kontakteja ja keppejä. Kaikissa ollaan edistytty, mutta etenkin keppien suhteen alkaa näyttää kerta kerralta paremmalta. Pitäisi vain saada treenattua enemmän niin, että olisin itse edellä. Ajattelin, että ensi kerralla laitan täydet verkot, palkan viimeiseen keppiväliin ja menen itse vielä kepeiltä edemmäs. Sitten kutsun Hoinan verkotettujen keppien "läpi", jotta se ei pääse karkaamaan palkalle mutta jotta se oppisi, ettei sen kannata kiirehtiä mun luo. Pikkuhiljaa se sitten toivon mukaan oppii, että palkka tulee aina olemaan viimeisessä välissä mun sijainnistani huolimatta.



maanantai 13. tammikuuta 2014

Vahvistelua lajissa kuin lajissa

Laji: Agility ja toko
Koira: Hoina 1,5v
Vetäjä: Omatoimitreenit
Paikka: Porvoo ja Loviisa


Nyt vain pikainen päivitys videokatsauksen muodossa. Torstaina kävimme pitkästä aikaa Roosan ja Pennin kanssa treenaamassa agilityä. Hallilla oli valmis rata odottamassa, ja treenasin sillä sitten meille hankalia juttuja: ihmisnuoli-jarrutuksia, muurin takaakiertoja, keppejä, loppusuorien etenemisiä ja itsenäisiä kontakteja keinulla. Jarrut menivät parhaiten ikinä; muurin takaakierrot taas olivat lähes ylitsepääsemättömän vaikeita. Kepeillä vahvistin vain pari oikeaa, verkotonta suoritusta lievällä avustuksella, sillä vaikka kesällä Hoina oli juuri saanut hyvät, itsenäiset kepit, emme juoksu- ja sairaslomataukoilujen takia saaneet vastaopittua vahvistettua tarpeeksi. Nyt pitää siis ottaa vähän takapakkia keppien suhteen.

Loppusuoria kokeiltiin sekä pelkällä käskysanalla että etupalkalla. Videolta näkee selvästi, milloin on kyse mistäkin tavasta. :D Pelkällä käskylläkin Hoina eteni alusta saakka, mutta paljon epävarmemmin ja sain kyllä huutaa niin, että koko halli raikui. Niinpä tosiaan vahvistin käskysanaa etupalkalla, ja ihan hyvin osasi likka mennä edellä ja rytmittää hyppynsä. Lopuksi otimme vielä muutaman toiston itsenäisiä keinuja. Videolla näkyy, miten Hoina ei aluksi malta ottaa kontakteja ollenkaan mutta vahvistamalla alkaa sitten tajuta ideaa.




Alle liitän vielä videon seuraamisen kontaktitreenien etenemisestä. Tässä käytin lelun sijaan namipalkkaa, sillä samaan aikaan sattui sopivasti Hoinan iltapala-aika. Kesken treenien osa perheestä tuli Finan kanssa kotiin, joten saimme erityishäiriötäkin. Hoina sieti kyllä hyvin Finan pomppimista suoraan naamalle - mitä nyt välillä kääntyi tuijottamaan Finaa, että häivy nyt siitä hemmetti soikoon. :D Se yritti kuitenkin koko ajan täysillä Finankin läsnäollessa, heilutti häntäänsä ja kurotti namikättä kohti kuin sanoen: "Mä yritän kaikkeni tässä, annas sitä namia välillä, niin pystyn kyllä siihen!" Pari kertaa jouduin korjaamaan kontaktia ottamalla uuden perusasennon, mutta pääasiassa Hoina malttoi kurkistella mua kohti ihan kiitettävästi.

Tavallisesti en ota pidempiä pätkiä, mutta nyt halusin testata videolle, pysyykö kontakti yhtään yllä, jos otan jo askeleita. Ihan hyvältähän tuokin näytti verrattuna edellisiin yrityksiimme - joskin otin tässä siinä vaiheessa namikädenkin avuksi varmistamaan, ettei kyyryily iske päälle. Tämän kanssa ei kuitenkaan kiirehditä nyt, kun taktiikka näyttää toimivan. Vahinko vain, ettei meillä ole koti-Turussa kokovartalopeiliä treeniavuksi!



perjantai 26. heinäkuuta 2013

Hallitreenit keskellä kesää!

Laji: Agility
Koira: Hoina 1v
Vetäjä: Kimppaomatoimitreeni
Paikka: Porvoo


Me käytiin tänään piiiitkästä aikaa agittelemassa Roosan ja Pennin kanssa. Oli se vaan melkoisen luksusta harjoitella täysin viileässä hallissa! Otimme kolmeakin eri rataa, sillä treeniaikaa oli rutkasti ja teimme pitkiä vaihtoja. Pimeät putkikulmat, jarrutukset ansaputkien edessä ja hiekkaa liukkaampi alusta oli hyvä palautella mieleen ja täytyy todeta, että kokonaisuutena tämänpäiväinen oli varmaan hallituin treenimme tähän asti! Missään kohdassa en alkanut itse sählätä, ja Hoinakaan ei mennä kaahottanut kuin hullu - ainoastaan kuin puolihullu. :D Aavistuksen verran tuntui, että likka osasi tänään säädellä nopeuttaan ihan itsekin, sillä jarrutukset toimivat alustan huomioon ottaen todella hienosti. Video (vaihtakaa laatu parhaimpaan mahdolliseen!) puhukoon puolestaan: meillä on kiire unten maille, jotta kisaviikonloppu Finan kanssa sujuu edes valvetilassa!

Pikaplussat:

  • Hoina osasi putki-A -erottelun pelkästään käskysanan perusteella!
  • kepit sujuivat vajaaverkoilla 100% ja kuudella kepillä jo ilman verkkoja useamman toiston!
  • keinu on todistettavasti varma: nyt myös paljon äänekkäämmällä versiolla!
  • kontaktit sujuivat tänään superhienosti!


maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tekniikkatreenit :: valssi

Laji: Agility
Koira: Hoina 11kk
Vetäjä: Itse vetämäni tekniikkaryhmä
Paikka: Loviisa


Torstaina meillä oli taas tekniikkatreenit, ja päivän teemana olivat valssimerkkaukset. Ryhmäläiset ottivat sellaisia harppauksia eteenpäin, ettei ole tosikaan. Ihanaa nähdä, että neuvoni tehoavat! :) (Niin ja ensimmäisissä treeneissä lupaamani haastesuklaapatukat kelpasivat kaikille! ;)) Rakastan kouluttamista! Fina yritti kovasti toimia alussa toimintaesimerkkinä, mutta kenttä oli kylvetty niin täyteen nameja, että nenä vei...

Hoinis sen sijaan veti yllättävän hyvin, vaikka kyllä alunperin vähän jännitin sen kaarroksia. Kaikki edelliset yritykset kun ovat menneet aivan harakoille... Tuolla nopeudella ja minirimoilla noita kurveja ei mitenkään saa täysin minimiin, mutta ihan sujuvasti ne käännökset jo menivät! En olisi ihan heti uskonut, että saisin tanssahdeltua useammankin yks-kaks-kolmen peräjälkeen. Näitä täytyy vaan tehdä paljon paljon useammin! Ensimmäistä kertaa erehdyin itsekin videota katsoessani Hoinan vauhdin perusteella luulemaan, että mulla oli pikakelaus päällä, kunnes tajusin itse liikkuvani aivan normaalia vauhtia. :D

Kontakteilla olen palkannut aivan liikaa etupalkalla - näissäkin treeneissä vaan sillä. Hoina on alkanut jarruttamaan jo kontaktipinnan yläpäähän, joten lähitulevaisuudessa pitää taas pitäytyä namialustassa. Superlikka se kyllä on, kunhan ei vaan ala rimoja roiskimaan... Plussaa siis valssiedistyksestä; miinusta yksipuolisesta kontaktipalkkailusta.




keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Tekniikkaharkat Kotkassa

Tällä viikolla meillä onkin vaihteeksi taas harvinainen viikko: pari edellistä viikkoa taisivat hurahtaa kokonaan ilman agitreenejä ja tälle viikolle niitä onkin tarjoutunut jopa kolmet! Tänään käytiin vetäisemässä pikaiset vartin tekniikkatehotreenit Fannyn ja Noonan kanssa Kotkassa, ja yllätyin, miten tehokkaat treenit saimmekaan aikaiseksi. Saatiin menestyksekkäästi treenattua monta sellaista juttua, jotka eivät ole aikaisemmin toimineet tai niitä ei olla ehtitty kokeilla ollenkaan - esimerkiksi välistäveto ja backlap.

Tänään teen vaan plussa- ja miinuslistat, muilta osin video puhukoon puolestaan. :) Siitä ei ole leikattu yhtään suoritusta pois vaan ainoastaan siirtymät, eli listat ja videolla näkyvät onnistumiset suhteessa pikkumokiin ovat ihan todella moninkertaiset! Ainoa, mitä videolla ei näy, on aivan lopuksi testattu keinu, jonka vastaanottamista uskalsin keventää niin reilusti, että kohta ei tarvitse vaimentaa ollenkaan!


Plussat
  • saatiin tehtyä pitkiäkin pätkiä täysin toimivasti
  • itsenäiset kontaktit toimivat n. 90%
  • välistävedot toimivat!
  • backlap toimi uutena heti
  • Hoinan irtoaminen on mahti
  • sylikäännökset toimivat Hoinalla upeasti
  • tuntui, että pentutreeneistä on alettu siirtyä agilityyn, koiraa saattoi jo ohjata ja se luki!


Miinukset
  • puomin ohittelu, jos olin Hoinaa edellä -> ei vielä hae esteitä jäljessäni
  • alun backlapeissä sylkkäriosan käsi näytti olevan mulla väärä...no mutta toimi silti! :D
  • putkilla Hoinan ohjausta lukevat aistinelimet menivät tukkoon, kun putkihulluus iski :D



maanantai 8. huhtikuuta 2013

Treenikatsaus




Viime aikoina mulla on jäänyt treenimateriaalia aivan rästihommiksi asti, joten nyt ajattelin pläjäyttää sekä agilityt että tokot kertalaakista treenipäiväkirjan arkistoihin. Agilityt ovat tältä päivältä, mutta tokot ovat jo melkein kuukauden vanhat. Uudempaakin kuvaa on koneella, mutten ole vielä saanut niitä läpikäydyksi. Siksi en nyt mitään sen suurempaa sanailua aio harrastaa - toteanpa vain, että lähtöongelmista ja keinu-uffuttelusta on päästy ainakin toistaiseksi eroon! Niin ja mäkin näytän pysyvän suhteellisen pystyssä, joten miniagisyndroomakin alkaa hellittää! Muutamia hupaisia pelastuksia tuolla pätkällä näkyy, mutta tulipahan ainakin testattua, että myöhässä olevat paniikkitakaaleikkauksetkin likalla jo toimivat. Niihin joudutaan varmaan vielä isompanakin turvautumaan useampaankin otteeseen. :D Sellainen kutina jotenkin on...


Tokoistakaan en ylimääräisiä hölise, mutta tuolle alun seuraamiselle on pakko nauraa. Kamera oli nimittäin kahden siivekkeen väliin pingotettuna, joten Hoina yritti ensin koko ajan lähteä niiden luo takaakiertoon. :D Palkkasin näemmä aika montakin vinoa asentoa kuten myös vinon luoksetulon, mutta fiilis olikin näissä treeneissä se tärkein: pääasia oli, että paimenkyttäys saatiin pois. Näitä saa mielellään kommentoida, vaikka materiaali todellakin on hieman vanhaa. Laittelen lähipäivinä uudempaa tokovideota ja analysoin sitten paremmin. Tässä kuitenkin todistetta treenailuista näin alkuun!

Seuraaminen 0:00-3:05
Estehyppy 3:06-3:38
Paikkamakuu 3:39-5:07
Luoksetulo 5:08-5:45
Kaukokäskyt 5:56-



torstai 14. maaliskuuta 2013

Välistävetotreeniä

Laji: Agility ja toko
Koira: Hoina 10kk
Vetäjä: Oma harjoitus
Paikka: Porvoo


Vasta alkaneen loman kunniaksi lähdettiin taas hallille treenaamaan. Alunperin suunnitelmana oli treenata välistävetoja, päällejuoksuja ja backlappiä, mutta lopulta jo heti ensimmäinen osoittautui sen verran haastavaksi, että siihen menikin koko treeni. :D Hoina lähtee niin helposti vetämään omia rundejaan, ettei tosiaan tarvitse kuin varvasta heilauttaa, niin se on jo kentän toisessa päässä. Videomateriaali puhukoon puolestaan. Onneksi lopussa on monta upeaakin pätkää!

Aivan videon loppupuolella näkyy vielä hömppätokot. Mulla ei ollut nameja mukana, joten vedin vaan lyhyesti naruhihnan kanssa. Pysäytysluoksetulo oli ainakin minusta hieno, vaikka videolla näkyvässä pätkässä pysähtyminen olikin snadisti hitaampi kuin edellisellä yrityksellä. Se oli sellainen kokeilu vaan. :)



perjantai 8. maaliskuuta 2013

Rakettia ohjaava lentokone

Laji: Agility
Koira: Hoina 10kk
Vetäjä: Roosan (omatoimi)treenit
Paikka: Porvoo





Eilen käytiin taas jo tavaksi muodostuneissa viikkotreeneissä Roosan ja Pennin kanssa. Hoinahan aloitti viikko sitten juoksunsa, mutta onneksi Porvoon hallilla saa treenata, kunhan vaan on sexypöxyt jalassa. :D Teemana oli tänään taas ohjaajien kidutus eli vauhtirata ja omasta pyynnöstäni hypyillä irtoaminen. Kuten jo edellisessä agipostauksessa taisin mainita, on ollut typerää olettaa Hoinan osaavan hakea hyppyjä edelläni, kun emme koskaan ole niitä ottaneet peräkanaa. Kaikkea änkyrää on kyllä pyöritelty senkin edestä! Nyt oli siis korkea aika tarttua toimeen.

Täytyy kyllä heti alkuun tuottaa kaikille pettymys: mun kiduttamisestani ei kyllä ollut missään nimessä kysymys, sillä Hoina - thanks buddy - hoiti juoksemisen ihan mun puolestani. :D Mun tarvitsi vain huitoa sinne tänne ja yes sir! Sen tein aika kiitettävästi! Se on kumma, että kun jostakin ongelmasta, kuten vaikka näissä treeneissä siitä irtoamisesta ja lähdön varasteluista, päästään, minä kehitän mahtavia korvaavia vaihtoehtoja. Edellisessä merkinnässä kommentoinut anonyymi taisikin olla oikeassa: ei tuo mun taivaisiin kurkotteluni tainnutkaan olla mitään tilapäistä! Naurattaa ja nolottaa ja taas naurattaa katsella, kun meikäläinen liitelee kuin mikäkin. Enhän mä Finankaan kanssa noin tee! Oletanko, että maksikoiran kanssa esteiden siivekkeetkin ovat jotenkin korkeampia vai mitä ihmettä? Hyi, tuosta on päästävä äkkiä eroon, jos haluan näyttää vähääkään vakuuttavalta ohjaajalta. :D Vaikka toisaalta raketti ja lentokone samalla radalla... Ei paha yhdistelmä?

Mennäänpäs nyt asiaan: Eilisissä treeneissä edistyimme ehkä tähän asti eniten yhden treenin aikana. Alussa mulla meinasi taas mennä kiljumiseksi ja levottomaksi, mutta huomasin asian, vedin jäitä hattuun ja aloin keskittyä. Mikä ero hommassa heti näkyikään! Muutama irtoamistoisto lelulle sai Hoinan hakemaan hypyt niin suoralla kuin kaaressa, mistä hyödytään jokaikisellä tulevalla radalla. (Ihanko totta? Siitä on siis hyötyä, jos koira menee esteiden yli?) Pentu vetää niin täysillä kuin vain olla voi. Kahdella lelulla palkkaaminenkin toimi heti, kun itse rauhoituin. Maltan tuskin odottaa seuraavia treenejä!

Lienee lukijoiden aliarvioimista toistaa treenien miinus, mutta nuo kädet... Hoina saa tästä päivästä pelkkää mainetta ja kunniaa, ja kieltämättä lentokoneen siivistä huolimatta myös minä ansaitsen taputuksia olalle. Osasin kerrankin hallita treeniä ja toimia aktiivisesti tilanteen mukaan - siis suhteuttaa omaa käytöstäni koiran olemukseen. Hieno treeni! Ai niin: Lopuksi vielä pieni pätkä siitä, miten pelottavasta keinusta tulikin ihan ookoo. :) Alun haukku oli Hoinan paniikkihaukkua (koska se ei muulloin hauku), vaikka se ei ehkä täysin koiran olemuksesta ollut heti pääteltävissä. Omaan silmääni Hoi näytti välillä jopa innostuneelta. Pentu on nimenomaan vierastanut keinun liikettä, ja kontaktille se on osannut istua alusta asti. Nyt harrastetaan tätä takaperin-keinuterapiaa joka treenin päätteeksi.



sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Pentumiitti

Laji: Agility ja toko
Koira: Hoina 8kk
Vetäjä: Kimppatreenit kasvattajan ja sisarusten kanssa
Paikka: Lempäälä


Nyyh, tänään oli mun ja Hoinan ensimmäiset ja viimeiset treenit tammikuussa! Käväistiin pentutapaamisessa Lempäälässä, jonne Hoipeli nyt sitten jäi kasvattajan huomaan muutamaksi viikoksi pelkotarkkailuun ja -tehotreeniin - siellä maalla kun riittää työkoneita. :D Saapa Finakin laatuaikaa perheen parissa, kun se on ollut ymmärrettävästikin ihan hukassa joulun jälkeen. Eihän sen ole koskaan tarvinnut olla yksin, kun äiti on seurannut kaikkialle.


Aamulla karautimme iskän kanssa Pirkanmaalle treenihallille ja oltiinkin perillä hienosti kahta minuuttia vaille treenien alun... Ensimmäinen treenitunti käytettiin tokotteluun. Minä otin Hoinan kanssa taas tokohyppyä (lähinnä vain namille hypyn yli lähettämistä) ja lisäksi muutaman juoksuruudun lelulle ja noutoa. Ruudut menivät kaikki täydellä vauhdilla, mutta koska mulla oli vain yksi vetolelu mukana, sen pois saaminen penneltä oli se treenien haastavin osuus... :D Noutoon kaipasin vinkkejä, sillä mulle ei ole ollut ollenkaan selvää, miten jatkaisin eteenpäin nykytilanteesta. Nyt pentu hakee kapulan hirveällä draivilla, mutta pudottaa sen viimeistään, kun vaihdan sen leluun. Miikku neuvoi sitten ottamaan kapulan nostoja tarjoamisen kautta, ja vaikka kuinka olemme niitä jokseenkin sekalaisin seurauksin ottaneet kotonakin, hallilla Hoi tarjosikin äkkiä todella hienosti, jopa minulle ihan käteen. Kunhan saan penskani takaisin, niin tätä tulemme takuulla sahaamaan!



1. Kuva :: Lieska, Hoina, Urho ja Pro
2. Kuva :: Hoina ja sisko Pro
3. Kuva :: Minun pikku prinsessani 8kk

Kuvat © Katri Pietilä


Agility tunnetusti on meille kummallekin huimasti koukuttavampi laji, mutta yllätyksekseni Hoina ei käynyt minkäänlaisilla ylikierroksilla. Se teki, tsemppasi ja näytti tasan kaiken sen, mitä se osaa. Olin ja olen kyllä niin ylpeä tuosta mukulasta! :) Miikkukin ehti jo alkuun myhäillä, että "Tämän (Hoinan sekoamisen) mä haluan nähdä!", mutta oli kieltämättä aika voitonriemuinen olo, kun neiti veti koko treenit läpi tyynen rauhallisena: siis ei kauhomista, yltiömäistä läähätystä tai ohjaajan sähläystä. Kontakteilta, joita nyt muuten otimme ensimmäistä kertaa tuommoisen yhdistelmähökötyksen kanssa, pentu ei varastanut kertaakaan. Myös irtoamistreenit menivät hienosti. Ainoastaan ensimmäinen takaaleikkaus putkeen meni U-käännökseksi jostakin tuntemattomasta syystä, mutta muuten sai kyllä aika pienellä editoinnilla läpi tämänpäiväisen treenivideon! :) Aivan huikeaa!

Plussaa siis uusista neuvoista noudon suhteen ja Hoinan yleisvireestä (koko treenipäivästä!), miinusta oikeastaan vain omasta kolmoiskäskytyksestäni agilityssä. Pitäisi vaan pitää suu aivan kiinni - mikään puoliväli- eli edes jokseenkin älykäs versio kun ei multa tunnu sujuvan tuon agikäskytyksen suhteen. :D Nämä olivat kyllä taatusti parhaat treenimme koskaan tähän asti.



lauantai 29. joulukuuta 2012

Vuoden viimeiset treenit

Laji: Agility ja toko
Koira: Hoina 7kk ja Fina
Vetäjä: Oma harjoitus
Paikka: Porvoo




Tänään lähdettiin likkojen kanssa vetämään vuoden viimeiset agilitytreenit, joiden loppuun tosin oli pakko ämpätä hieman tokoakin. :) Suunnittelin radan, jonka teemana olivat putki-puomi-yhdistelmä ja valssit. Aloitin Hoinan kanssa ja tehtiin kerralla kaikki kohdat, koska edellisestä yhteistreenistä opin, että pennun treenit menevät piloille, jos treenaan ensin Finskin kanssa.

Alkupätkä aivan alusta kutoselle asti meni hienosti ja sen sain videollekin. Vaikka Hoina irtosikin kutoselle hienosti parikin kertaa (niin, että jäin seiskan taakse eli kuvassa seiskahypyn "alapuolelle"), huomasin, ettei se vielä ollut kovin luotettavissa. Eli vaikka pentu on nimenomaan aina irronnut ja se hanskaan tulo on ollut vaikeampaa, pitää sitä irtoamistakin näköjään ottaa. ;) Keinua kokeiltiin sitten erikseen pari kertaa, ja olihan se melkoista sählinkiä. Sain sentään lopulta pari kertaa käskettyä Hoinan pysymään paikoillaan tasapainopisteessä, jotta sain laskettua laudan alas - se kun meinasi loikata aina pois, kun kiikku alkoi kipata. Sitten se hölmö keksi vasta kaikkien toistojen jälkeen haukkua koko esteen pystyyn... :D Pienten kolistelujen ja rämpytysten jälkeen siirryttiin kuitenkin eteenpäin. Tietääpähän nyt, että ensi kerralla pitää aloittaa sillä kolistelulla sitten, vaikka ei Hoi siihen aluksi reagoinutkaan.

Pussi meni vanhalla rutiinilla, mutta sen jälkeisiin valsseihin ei ollut mitään mahkuja. Onneksi voin vielä tuudittautua ajatukseen siitä, että kyllä ne hypyt sitten hidastavat... :D Vasta kun otin roiman etumatkan, sain kummatkin valssit väkisin väännettyä. Koiraa ei silti ole haukkumista - se tuli kyllä kivasti käteen, vaikka itse olin myöhässä ja meno oli pelkkää töksähtelyä. A:ta emme tietenkään tehneet, vaan sen jälkeinen loppupätkä oli Hoinalle vain lempilopetus ja meni upeasti. :) Ihan pähkinöinähän tuo oli ja pelkkää pitkää kieltä, mutta hienosti se vaan jaksaa keskittyä. Ehkä tuo vauhti vähän laantuu, kun maltti karttuu ja saadaan rimat paikoilleen. Täyskäännöksissä tuolla ruohomatolla likka vetää vielä aivan hirmuiset kaarteet.

 
Finan kanssa otin rennommin - vain koko radan pätkissä. Alussa sillä oli jotain mietintää puomin alla olevan putken kanssa. En tiedä, mikä siinä oli: se tummuus, sijainti vai niiden yhdistelmä. Kontaktit palkkasin nameilla ja keinua rampattiin oikein olan takaa, että saataisiin tammikuun kisoihin siitä vähän aikaa pois. Ensi yrittämällä en ehtinyt valsseihin Finankaan kanssa (tai lähinnä ongelma oli esteisiin törmäily, sillä halli on todella kapea ja sen vuoksi esteet olivat pahasti limittäin), mutta toisella kerralla ehdin kuin ehdinkin, vaikka vähän vaaralliseltahan se varmaan näytti... A:ta niin ikään vahvistin, sillä kyseinen halli on myös hyvin matala, eikä Fina siksi ole monesti uskaltanut kiivetä A:n harjalle ollenkaan. Ensimmäisellä kerralla rusakko epäröikin, mutta Frolic-sateessa unohti nopeasti pelkonsa. :D Koko ajan likalla oli ihana into, jonka toivoisin sen säilyttävän koko alku keväänkin.

Niin... Ja se lopputokoilu tosiaan käsitti ainoastaan tokohypyn hyväksikäytön. Lähettelin Hoinaa sen yli namille ja kokeilin välillä ilmankin - eli pelkkää lähetystä ja stoppia. Kotona seisomisen rinnalle olen voinut jo palata, mutta nyt pentu liikutteli heti tassujaan, vaikkei sen pahemmin siirtynytkään. Tästä viisastuneena kotitreeneissä jatketaan loppuosan harjoittelua ja aina agitreenien tullen treenataan vain hyppyä ja stoppia lentopalkalla.

 
 
Plussaa yleensäkin sujuvista treeneistä ja Hoinan superhienosta alkuradasta, tokohypyn testausmahdollisuudesta ja Finan kontakteista. Miinusta pärähtää lähinnä omasta hitaudesta ja päinvastaisesti Hoinan rakettivauhdista. Mä olen ihan varma, että tuo koira liikkuu vähintään jollain pierumoottorin vahvistuksella - ei normipentu voi kauhoa tuollaista vauhtia!