torstai 29. toukokuuta 2014

Agilitykilpailut Kotkassa 25.5.-14

Laji: Agility
Koira: Hoina 2v
Tuomari: Asko Jokinen


Olemme ehtineet käydä viime viikkoina jo useissa agilitykisoissa, mutta pääsykoekiireiden, koulutusten ja töiden takia en ole oikein mistään niistä ennättänyt kirjoittamaan. Nyt viime sunnuntaina kävimme Kotkassa kolmella radalla, joista kaksi ensimmäistä olivat kaoottisia ja viimeinen päivän pelastus. Ensimmäisellä radalla kaikki söhlät voi laittaa mun piikkiin, mutta toisella Hoina veteli aivan omiaan. Kuuluttajakin naureskeli meille: "Rosvot ne räjäyttävät pankin mutta Hoina räjäytti kyllä radan." Myös lähdöissä kekkuloitiin aika lailla...TAAS.



Pyhtään kisoista muutaman viikon takaa. Kuva © Martta Ala-Krekola


En tiedä, mitä toisen ja kolmannen radan välissä ehti tapahtua, sillä viimeinen yritys oli aivan eri luokkaa kahteen aikaisempaan suoritukseen verrattuna. Hoina otti kontaktit upeasti - joskin niin se tekee aina alhaalla, mutta nyt myös ylösmeno puomilla sujui - ja ohjautui takaapäin juuri sinne, minne piti. Kepeille tultiin suoraan mutkaputkesta, ja tiukan haltuunoton jälkeen nekin menivät hyvin. Tuomarilla oli selvästi yksi niisto-takaakierto rataa kohden -mentaliteetti, sillä kyseinen kuvio löytyi joka radalta - viimeiseltäkin. Tämä kohta oli juuri loppusuoran alkupäässä, ja vain sekunti ennen estettä tajusin, että jos tässä rima pysyy, me tehdään nolla. Ja rima putosi, tottakai, koska ajatuksissani unohdin väistää koiran edestä. Pudotuksesta huolimatta maalissa kiljuin ja hurrasin kuin maajoukkueeseen olisi valittu ja kompuroin niin, että olin vähällä kaatua kokonaan koirani päälle. Se rata vaan oli täydellisin ratasuorituksemme tähän asti. Pyhtään vitosradalla kun keinun kanssa oli pientä säätöä, vaikkei sieltä virhettä silloin tullutkaan, mutta nyt ainoa korjattava kohta olisi ollut tuo rima ja oma liikkeeni. Hoina toimii siis näköjään silloin, kun sitä vähiten odottaa: heti ensimmäisellä radalla - tai kuten sunnuntaina, siinä vaiheessa, kun itse on jo heittänyt pyyhkeen kehään ja uhkaillut kisatauolla.

En muista aikaisemmista radoista paljonkaan, mutta mikä mulle jäi mieleen oli se, että kepit onnistuivat joka radalla: lähetys, koiran kiinniotto ja maltilla loppuun suorittaminen. Keppien jälkeen ei tosin näillä radoilla ollutkaan sitä meidän ansaa, putkea, mutta on niitä keppivirheitä tullut muutenkin. Tuolla viimeisen radan vitosella olimme taas nopein ratavirheen tehnyt koirakko, ja sijoituimme hienosti toiseksi. Palkinnot olivat kukkaiskisojen nimen veroisia! ;)



lauantai 3. toukokuuta 2014

Hoinan ensimmäiset agilitykisat

Laji: Agility
Koira: Hoina 1,5v
Tuomari: Markku Kaukinen
Paikka: Pyhtää


Debytoimme tänään Hoinan kanssa ensimmäisissä virallisissa agilitykilpailuissamme Pyhtäällä. Tarkoitus oli lähteä vain harjoittelemaan ja saamaan realistista kuvaa kisavalmiudestamme, ja reissulle meillä oli kolme tavoitetta: mä pysyn rauhallisena kuin itse valaistunut munkki, meillä on hauskaa ja lähdöistä ei karata. Kuvasta voi ehkä päätellä, että kisat menivät hieman yli odotusten. Voitimme nimittäin heti ensimmäisen ratamme vitosella! Käytännössä rata oli puhdas, mutta puomin ylösmenoon en tajunnut jarruttaa Hoinaa, joten putkesta tullessaan se kaarsi niin, että tuli kontaktille lievästi vinossa kulmassa - ja hyppäsi suoraan kontaktin yli.

Muut radat käytimmekin sitten harjoitteluun. Toiselta radalta meidät heitettiin ulos, kun en tajunnut prakanneen keinun uusinnan olevan "radalla treenaamista", ja viimeinen rata kaatui odotetusti ihan siihen faktaan, että se oli hyppyrata. Heti tuli rimoja alas, kun olin väärään aikaan väärässä paikassa, ja lisäksi Hoina ei meinannut löytää keppien ensimmäistä väliä millään - ja kun se vihdoin löysi sen, päästin taas upean riemukiljaisun, jolloin koira kääntyi katsomaan mua ja lopetti tietysti kepit. :D Hyvä minä!

Kisojen lopuksi meitä lähestyi eräs mulle entuudestaan tuntematon mies, joka kehui meidät maasta taivaaseen. Hänen mukaansa yhteistyömme on mahtavaa, Hoina on loistokoira, ihan selvä kolmosluokan koira, jopa aineksia maailman kärkiluokkaan, sanoi tietävänsä mistä puhuu seurattuaan agilityä vuosikausia ja että meistä tulee vielä aivan koneita, kun vaan vielä vähän hioudutaan paremmin yhteen. Toivossa on hyvä elää, sanoi se lapamatokin. :D

Hienointa oli se, että vaikka Hoina kävi aivan kierroksilla eikä kuunnellut mitään ennen rataa, lähdöt pysyivät tänään, radalla koira keskittyi tekemiseen ja radan jälkeen agilitytarpeiden ollessa tyydytetty, se istui rauhallisena kuin viilipytty kentän laidalla. Harjoitusta sen sijaan vaatii vielä kontaktien ylösnousut, keinun loppukontakti sekä tietysti vasta opitut kepit. Otan ilomielin vastaan useita läheltä piti -nollia, joilla ratasuoritus olisi kuitenkin sujuva, sillä kakkosiin meillä ei ole mikään kiire. Ykkösissä viivyn mielelläni niin kauan, kunnes saamme yhteistyöhömme nimenomaan sitä ratavarmuutta.