torstai 22. marraskuuta 2018

Takaisin ajan tasalle!

Jaaha, eipä ole tullut päiviteltyä blogeja lähes ollenkaan tänä vuonna! Kiitos entisen treenikaverimme Sarin kyselyjen, sain taas intoa päivitellä jotakin. Tällaisen tekstin olinkin toukokuussa kirjoittanut jo luonnoksiin asti, joten madalletaan kynnystä palata blogien pariin nyt julkaisemalla tämä ensin. Tämä treeni on siis kuvattu muutaman kasvattini kanssa vietetyistä päivätreeneistä, joissa tehtiin kierros tokoa ja toinen agilityä. Chhaina teki metalli- ja tavallista noutoa sekä ensimmäistä kertaa elämässään myös ohjattua noutoa. Hoina sai lopuksi tehdä yhden ruudun sekä merkin kiertoa erikseen ja ohjattuun noutoon yhdistettynä.

Nämä noudot ovat juuri hyvä esimerkki siitä, että kun Chhaina kerran oppi, miten noudetaan, se noutaa samantien myös metallia ja tekee kokonaista, valmista liikettä kerta toisensa jälkeen, suoraan olohuoneesta treenihalliin vietynä. Ohjatussa noudossa aiemmin sen kanssa on treenattu vain suuntia namikipoilla koiran linjalla ja linjan takana, ja nyt kun se kerran oppi noudon, kokeilin vaihtaa namikipot kapuloihin ja kokeilu meni heti kerrasta oikein. Näin ollen seuraavalla kerralla tiedän, että voin heti laittaa kapuloita koiran linjan taakse. Siispä kun joku yksittäinen juttu opitaan (meillä se oli kapulan pito), niin yhtäkkiä kaikki asiat lähtevät harppauksin eteenpäin ja koira on sen jälkeen aina 100% varma, mitä sen pitää tehdä, eikä koitakaan mitään omia tulkintoja. Enpä olisi ihan heti uskonut, että kapulan pidosta olohuoneessa seuraava askel on melkeinpä suoraan valmis kokeenomainen liike missä vain, millä kapulalla vain!

Hoina puolestaan pääsi lopussa tekemään yhden hienon ruutuun lähetyksen ja seisomaan jäämisen sekä merkin kiertoa. Tähän asti olen käyttänyt vaihdellen käskysanoja takaa tai kierrä, koska niistä koira on tiennyt homman heti. Kuitenkin käskyt ovat olleet niin tuttuja arjestakin, että heti kun ympärillä on muuta, Hoina kiertää mitä vain niistä. Siksi nyt vaihdettiin kerrasta käsky merkkiin, ja kas - kertaakaan ei ollut epäselvyyksiä, kierretäänkö merkki vai kapulat. Koska Hoina osaa ohjatun noudon suunnat, kokeilin sitten uskaliaasti heti käskyn vaihdon jälkeen vielä yhdistää merkin kierron ja ohjatun noudon. Se oli kertakokeilulla selvä homma! Hieman minulla kyllä riemu repesi, sillä uskoin sen periaatteessa voivan onnistua, mutten kuitenkaan ajatellut ihan tosissani, että Hoina tekisi kerrasta kuvion alusta loppuun.





Syksyn aikana olemme tokoilleet vain muutamia kertoja. Päkäpaimenten pentumiitissä pääsimme tokoilemaan Piia Karisen silmien alle Chhainan kanssa. Pääteemana olivat motivaatio ja palkattomuus, koska Chhainaa ei toko kiinnosta yhtään, jollei välitöntä hyötyä ole nähtävillä. Saimmekin tähän hyvät ohjeet, jotka näyttivät toimivan heti. Mustavalkoisesti sanottuna hommia tehdään vain, kun koira on niihin valmis, eikä mitään haahuilua tai sinne päin tekemistä katsota läpi sormien. :)

Shelttipentu Purnan kanssa olen tokoillut jonkin verran Sporttirakin online-pentuvalmennuksessa, omassa olohuoneessa sekä kerran tuuraajina Leena Välimäen nuorten koirien ryhmässä syksyn aikana. Tällä hetkellä Purna osaa perusasennon jo aika hienosti, tekee vauhtinoutoja, osaa odottaa jonkin verran ja tulla kutsusta luokse. On se kerran tainnut ruutuunkin juosta. Tulevana lauantaina pääsemme tokoilemaan sekä Purnan että Chhainan kanssa Anu Rikkilän valvonnassa, ja Purnalle yritän saada kevääksi ihan kokonaisen paikan Lentsun nuorten koirien ryhmään. Pennusta toivoisin ihan kunnon tokokoiraa, ja haluaisin alusta asti tehdä kaikki mahdollisimman oikein. Osaan itse tehdä pohjat melkein kaikkiin liikkeisiin, mutta valvovat silmät ja lisävinkit heti epävarmoissa tilanteissa ovat todella tarpeellisia.

Alla vielä ihan viimeisimpiä agilityjä Chhainan kanssa nyt lokakuussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Skriivaakkin sitten pitkä stoori!