perjantai 7. helmikuuta 2014

Tuulia Liuhdon opissa & alkuvuoden treenikooste

Laji: Agility
Koira: Hoina 1,5v
Vetäjä: Tuulia Liuhto
Paikka: Kaarina


Meille tarjoutui eilen illalla mahdottoman kutkuttava mahdollisuus lähteä tuuraamaan treenaamaan estynyttä koirakkoa Tuulia Liuhdon tekniikkasovellusryhmään, ja eihän siinä voinut kahta kertaa miettiä! Niinpä lähdimme köröttelemään kohti Kaarinaa liukkaasta ja niljakkaasta säästä huolimatta.

Tuulia sai takuulla hyvin realistisen kuvan Hoinasta, sillä saimme näytetyksi hänelle niin ongelmakirjomme kuin parhaatkin puolemme. Hyvin osuikin kouluttajan toteamukset Hoinasta oikeaan, ja kun vielä avasin hänelle likan sukua, niin hän tunnisti Jösta-isän mennen tullen kaikesta Hoinan tekemisestä. Viesti oli jotakuinkin sama kuin lähes kaikilta muiltakin meitä kouluttaneilta: Hoinassa on paljon potentiaalia, mutta helppoa sen kanssa ei tule olemaan, sillä mun on oltava tiukkana niin monessa asiassa. Perääni ryntäily ja paimenmainen kyttäily ja lähes jahtaaminen, niin tarkka kropanlukutaito ja mun oma hysteerinen minikoirataustani on vain pieni alku siitä, millaisten asioiden kanssa saan painia vielä piiiiitkään.

Koulutuksesta jäi käteen taas monta hyvää neuvoa. Koska kirjoitan treeniblogia kuitenkin etupäässä itselleni, kirjaan neuvot vain yksinkertaistettuun listaan, josta on jatkossa hyvä käydä muistelemassa, mitä kannattikaan treenata.

  • lähdöt :: Tuulia ei kyllä sanonut mitään, mutta nyt on alkanut taas H:n peppu nousta...
  • lähdöstä suoraan putkeen :: H tulee ykkösesteen ohi tai ali, jos on putki vetämässä
  • rauhallinen ohjaus :: Tuulia joutui "pienentämään" mun liikkeitäni - ei siis huitomista!
  • jarrujen ja ponnistuskohtien palkkausta :: vaikka itse jarrutan oikealla lailla, Hoina ei reagoi
  • muuria vaikeista kulmista :: Hoina joko kolautti tai otti ihan tukea joka yrittämällä

Viime aikoina olen muutenkin alkanut käydä kerran viikossa omatoimisesti hallilla. Pääasiassa olen ottanut keppejä ja aina maanantain treeneissä ilmenneitä ongelmakohtia, mutta nyt on yllä taas hetkeksi uutta pureksittavaa! :) Alle liitän vielä videon, joka alkaa viimeisimmällä keppitilanteella, jatkuu maistiaisilla ja äärimmäisen yllättävästi onnistuneella saksalaispätkällä Tuulian treeneistä ja loppuu pätkiin maanantaisista mölliryhmän treeneistä. Kyseessä on siis treenikooste, jossa näkyy paitsi tyypillisimpiä ongelmiamme myös keppiverkkojen häivytysprojektia ja tietysti muutamia sydäntä huljauttavia onnistumisia. Nauttikaa ja kommentoikaa! :)



2 kommenttia:

  1. Vauhdikkaan näköinen menijä on Hoina! Kiva oli katsoa verkoilla opetettuja keppejä, itse en niitä ole koskaan käyttänyt! Muita apuvälineitä toki. Suurin ero omaan tyyliini on, että koiran ollessa kepeillä on ohjaava käsi "päällä" koko pujottelun ajan! Tuleeko koirasta verkoilla itsenäisempi pujottelija, luultavasti? MInun koirani voi tulla jopa pois kesken jos katse ja käsi ei jää ohjaamaan... Tekisi mieli verkkoja kokeilla pennulleni, joskus tulevaisuudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Mä olen aivan vannoutunut verkottelija sen jälkeen, kun niiden pariin löysin. Aikanaan käsin peruuttamalla opettamilleni pikkukoirillekin vahvistin jälkikäteen itsenäisyyttä verkoilla, ja uudet koirat opetan tällä ehdottomasti. Koira löytää helposti pujottelun rytmin, siltä poistetaan alusta asti mahdollisuus lopettaa kepit kesken ja lisäksi koira ei koskaan opi riippuvaiseksi käsiavusta tai ihan välittömästä ohjaajan läheisyydestä.

      Mikään oikotie onneen eivät toki verkotkaan ole siinä mielessä, että niillä saa kyllä aika kauan treenailla ennen kuin kaikki verkot on pikkuhiljaa saatu pois ja koira todella osaa hakea kepit eri kulmista ja sietää ohjaajan liikkeen (taakse jääminen, koiran ohittaminen, takaaleikkaukset). Itse olen aina kesäaikaan tehnyt opetusvaiheessa olevalle koiralle "keppikuurin", kun on vanhempien luona ollut mahdollisuus väsätä verkkokepit kotipihaan ja treenata muutaman toiston päivittäin. :) Hoinan kanssa tuli pahaan saumaan tauko niin, että vaikka kuuritin keppejä jo viime kesänä, luultavasti vielä tuleva kesä tulee olemaan verkoilla vahvistamista, vaikka periaatteessa voisi jo onnistuakin kokonaan ilman.

      Poista

Skriivaakkin sitten pitkä stoori!