lauantai 3. toukokuuta 2014

Hoinan ensimmäiset agilitykisat

Laji: Agility
Koira: Hoina 1,5v
Tuomari: Markku Kaukinen
Paikka: Pyhtää


Debytoimme tänään Hoinan kanssa ensimmäisissä virallisissa agilitykilpailuissamme Pyhtäällä. Tarkoitus oli lähteä vain harjoittelemaan ja saamaan realistista kuvaa kisavalmiudestamme, ja reissulle meillä oli kolme tavoitetta: mä pysyn rauhallisena kuin itse valaistunut munkki, meillä on hauskaa ja lähdöistä ei karata. Kuvasta voi ehkä päätellä, että kisat menivät hieman yli odotusten. Voitimme nimittäin heti ensimmäisen ratamme vitosella! Käytännössä rata oli puhdas, mutta puomin ylösmenoon en tajunnut jarruttaa Hoinaa, joten putkesta tullessaan se kaarsi niin, että tuli kontaktille lievästi vinossa kulmassa - ja hyppäsi suoraan kontaktin yli.

Muut radat käytimmekin sitten harjoitteluun. Toiselta radalta meidät heitettiin ulos, kun en tajunnut prakanneen keinun uusinnan olevan "radalla treenaamista", ja viimeinen rata kaatui odotetusti ihan siihen faktaan, että se oli hyppyrata. Heti tuli rimoja alas, kun olin väärään aikaan väärässä paikassa, ja lisäksi Hoina ei meinannut löytää keppien ensimmäistä väliä millään - ja kun se vihdoin löysi sen, päästin taas upean riemukiljaisun, jolloin koira kääntyi katsomaan mua ja lopetti tietysti kepit. :D Hyvä minä!

Kisojen lopuksi meitä lähestyi eräs mulle entuudestaan tuntematon mies, joka kehui meidät maasta taivaaseen. Hänen mukaansa yhteistyömme on mahtavaa, Hoina on loistokoira, ihan selvä kolmosluokan koira, jopa aineksia maailman kärkiluokkaan, sanoi tietävänsä mistä puhuu seurattuaan agilityä vuosikausia ja että meistä tulee vielä aivan koneita, kun vaan vielä vähän hioudutaan paremmin yhteen. Toivossa on hyvä elää, sanoi se lapamatokin. :D

Hienointa oli se, että vaikka Hoina kävi aivan kierroksilla eikä kuunnellut mitään ennen rataa, lähdöt pysyivät tänään, radalla koira keskittyi tekemiseen ja radan jälkeen agilitytarpeiden ollessa tyydytetty, se istui rauhallisena kuin viilipytty kentän laidalla. Harjoitusta sen sijaan vaatii vielä kontaktien ylösnousut, keinun loppukontakti sekä tietysti vasta opitut kepit. Otan ilomielin vastaan useita läheltä piti -nollia, joilla ratasuoritus olisi kuitenkin sujuva, sillä kakkosiin meillä ei ole mikään kiire. Ykkösissä viivyn mielelläni niin kauan, kunnes saamme yhteistyöhömme nimenomaan sitä ratavarmuutta.



2 kommenttia:

  1. No vau. Kun saatte yhteistyön hiottua kuntoon ja koiralle esteet täysin varmaksi, niin teistä kyllä kuullaan vielä. Tosi hyvännäköistä menoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mua kyllä itseäni ihmetyttää, että mitä erikoista muut Hoinassa näkevät: mun silmään se ei ole yhtään nopeampi tai taitavampi kuin muutkaan keskivertobodercolliet. :D Ehkä on parempi niin!

      Poista

Skriivaakkin sitten pitkä stoori!