keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Tokon hurmaa toukan kanssa

Laji: Toko
Koira: Chhaina 4kk
Vetäjä: Loviisan seudun koirat
Paikka: Loviisa


Tänään oli meidän toinen kertamme arkitokossa ja vuorossa olivat koirien välistä pujottelu, luoksetulo, hyppyesteeseen tutustuminen sekä perusasennosta maahan meno. Koirien välissä pujotellessa Chhaina sai kävellä vapaasti löysin hihnoin, eikä se vilkaissutkaan muita koiria, kun mammalla oli kuivattuja kalapaloja. ;)




Luoksetulossa otettiin ensin yksi istumaanjättö, joka käytiin palkkaamassa, ja sitten vasta varsinainen luoksetulo. Chhaina jäi ja pysyi kummallakin kerralla yhdellä käskyllä eikä edes nytkähtänyt lähtiessäni, palatessani tai ennen kutsukäskyn antamista. Epäilin hiukan, tuleeko pentu yhdellä eleettömällä "tule"-käskyllä, kun luoksetuloa ollaan palkkailtu todella vähän, mutta tulihan se hienosti. Ei edes epäröinyt yhtään. Riemujuoksua se ei sentään tule - koska se ei kovin helpolla intohalkea mistään - mutta reippaasti kuitenkin. :)




Hyppyesteellä käveltiin ensin yhden lankun yli niin, että ohjaaja käveli koiran mukana esteen vierellä, ja toisella kierroksella koira lähetettiin jo namialustalle esteen yli. Koska Chhai on vielä kovin pieni, hyppy ei ole pentutreenilistalla, mutta tulipahan nyt tutustuttua esteeseen. :) Mitään ihmeellistä ei Chhainan mielessä hypyssä ollut, ja namialustallekin ahne possukka lähti viivana.

Viimeisellä kierroksella otettiin vielä maahanmenoa sivulla. Tähän namien vahva haju oli jo haitaksi, kun Chhai ei mennyt ensimmäisestä käskystä maahan. Toisaalta jahka likka kuunteli käskyä, se meni ensimmäistä kertaa ihan suoraan - kotitreeneissä se on tahtonut perääntyä samalla niin, että takapuoli on vähän kääntynyt mun taakse. Lisäksi Chhai sai tyylipisteitä äärimmäisen leveästä tarjotinotteesta maahan. :D

Chhainan kanssa treenaaminen on todella helppoa, kun se on luonnostaan koko ajan kuulolla. Vaikkei sen kanssa olla juuri treenattu, tuntuu, kuin se osaisi paljon enemmän ja paremmin kuin muut pentuni tähän asti. Ei se kuitenkaan osaa, mutta taitavuus korostuu, kun pentu ei tee liikkeiden välissäkään mitään ylimääräistä tai väärää. Rehellisesti sanottuna Hoina tarvitsisi tätä arkitokoa huomattavasti Chhainaa enemmän. :D

Chhai tauolla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Skriivaakkin sitten pitkä stoori!