lauantai 11. lokakuuta 2014

Tytöt tykkää

Laji: Agility
Koira: Chhaina 7kk ja Hoina 2v
Vetäjä: Omatoimitreeni
Paikka: ATT


Koska mulla ei ole aikaa kirjoittaa yhtikäs mitään, tässä vain pieni katsaus kummankin tytön muutamiin viimekertaisiin treeneihin. Chhaina aloitti viime maanantaina agilityryhmässä Mynämäellä ja tänään tuli tieto, että pääsemme mukaan myös ensi perjantaina alkavaan penturinkiin ATT:llä! Näiden seurauksena Chhain omatoimitreenit jäävät varmasti lähiviikkoina melko minimiin, sillä mitään tehotreenausta ei ole tarkoitus tehdä vielä. Rimat olen pitänyt alimmilla mahdollisilla ja aion pitää ne siellä pitkään.

Täytyy kuitenkin sanoa, että likka on yllättänyt yhtäkkisellä lajiin syttymisellään ja sitä myöden äkkiä ohjauksen seuraamisen äkkäämisellään niin minut kuin viime viikolla treenikaveritkin. Juoksukontakteista täytynee kuitenkin valitettavasti luopua, sillä siihen paras välineemme, pentupuomi, meni talviunille, enkä ole riittävän taidokas paikallisten oikeiden puomien yksin purkamisessa ja kasailussa.




Myös Hoinan kanssa homma alkaa näyttää taas agilityltä, vaikka samoja typeriä malttivirheitä tapahtuu yhä. Täytyy vaan yrittää juurikin esimerkiksi kepeillä ehtiä jarruttamaan likkaa avokulmissa ja muistaa pitää suu aivan supussa pakollisia käskyjä lukuunottamatta. Tarkoitus olisi mennä kokeilemaan möllejä, jahka aikaa siihen irtoaa, ja sitten toivottavasti virallisiakin. Se taito kun ei ole minnekään hävinnyt...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Skriivaakkin sitten pitkä stoori!