torstai 9. helmikuuta 2017

Kaukojumppaa

Laji: Toko
Koira: Hoina 4,5v
Paikka: Olohuone


Vaikka nykyään ei meinaa olla aikaa pitää kirjaa treenailuista, enkä itse tarvitse merkintöjä enää samalla lailla ilman selkeitä tavoitteita, kyllä me silti yhä treenailemme tokoakin aina silloin tällöin. Viime aikoina tasapainotyyny on ollut ahkerassa käytössä kummankin likan kanssa, ja samalla on herännyt taas uusi innostus jumppailla ruuan antamisen yhteydessä kaukokäskyjä. Hoina osaa vaihdot periaatteessa käskyinä todella hyvin paineettomassa tilassa, mutta silloinkin sen maahanmenotekniikka etenkin seisomisesta on ollut eteen päin tuleva. Tällöin koko sarjan aikana Hoina kyllä liikkuu aivan liian paljon eteenpäin silloinkin, kun tekisi joka vaihdon oikein.

Vaikken tiedä, tulemmeko me enää koskaan starttaamaan varsinaisissa tokokokeissa ihan vain oman liian harvan treenailun vuoksi, tykkään silti opettaa näitä juttuja koiralle - oma fiiliskin on silloin treenatessa huomattavan paljon rennompi. Sittenhän sitä näkee, saanko Hoinan joskus vielä kisakuntoon ylempiin luokkiin. Nyt siis olemme palanneet takaisin ihan perus kaukojumppaan ja muuttaneet ja koodanneet eritoten seisomasta maahanmenoon siirtymistä uudella tavalla lihasmuistiin. Namittaessa tassut tepsaavat aivan liikaa, mutta tällä pienellä maistiaisvideolla näkyy hyvin, että jotakin on saatu uudella käskyllä aikaan. Itse vaan meinaan unohtaa tuon uuden käskyn ja sanon aivan liian usein vanhaa, jolloin koira tulee etutassuilla eteenpäin. Taitaa siis olla uudelleen koodaamisessa vielä työtä ihan omaltakin osaltani! :D Kaikista vaihdoista istumasta seisomaan nousemisesta olen kaikista ylpein, sillä sitä on treenattu kaikista vähiten ja silti se on noin hieno, ainakin näin lähietäisyydeltä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Skriivaakkin sitten pitkä stoori!