maanantai 8. huhtikuuta 2013

Treenikatsaus




Viime aikoina mulla on jäänyt treenimateriaalia aivan rästihommiksi asti, joten nyt ajattelin pläjäyttää sekä agilityt että tokot kertalaakista treenipäiväkirjan arkistoihin. Agilityt ovat tältä päivältä, mutta tokot ovat jo melkein kuukauden vanhat. Uudempaakin kuvaa on koneella, mutten ole vielä saanut niitä läpikäydyksi. Siksi en nyt mitään sen suurempaa sanailua aio harrastaa - toteanpa vain, että lähtöongelmista ja keinu-uffuttelusta on päästy ainakin toistaiseksi eroon! Niin ja mäkin näytän pysyvän suhteellisen pystyssä, joten miniagisyndroomakin alkaa hellittää! Muutamia hupaisia pelastuksia tuolla pätkällä näkyy, mutta tulipahan ainakin testattua, että myöhässä olevat paniikkitakaaleikkauksetkin likalla jo toimivat. Niihin joudutaan varmaan vielä isompanakin turvautumaan useampaankin otteeseen. :D Sellainen kutina jotenkin on...


Tokoistakaan en ylimääräisiä hölise, mutta tuolle alun seuraamiselle on pakko nauraa. Kamera oli nimittäin kahden siivekkeen väliin pingotettuna, joten Hoina yritti ensin koko ajan lähteä niiden luo takaakiertoon. :D Palkkasin näemmä aika montakin vinoa asentoa kuten myös vinon luoksetulon, mutta fiilis olikin näissä treeneissä se tärkein: pääasia oli, että paimenkyttäys saatiin pois. Näitä saa mielellään kommentoida, vaikka materiaali todellakin on hieman vanhaa. Laittelen lähipäivinä uudempaa tokovideota ja analysoin sitten paremmin. Tässä kuitenkin todistetta treenailuista näin alkuun!

Seuraaminen 0:00-3:05
Estehyppy 3:06-3:38
Paikkamakuu 3:39-5:07
Luoksetulo 5:08-5:45
Kaukokäskyt 5:56-



2 kommenttia:

  1. Tulisit tänne vaan treenaamaan tota tokoas niin ei tarvis minnekään mitään pingottaa, vink vink vaan. Kaupan päälle saisit miehekkäämmin haukkuvat häiriösheltitkin!!

    VastaaPoista
  2. Hahaha! No kuka tietää, jos vaikka tultaisiinkin jossakin vaiheessa! Ainakin täytyisi se leffa- ja pulinailta saada järkättyä!

    VastaaPoista

Skriivaakkin sitten pitkä stoori!