Meditoivaa agilityä

Laji: Agility

Koira: Hoina 1v

Vetäjä: Santtu Stenberg

Paikka: ATT

Viime viikolla Hoina pääsi ensimmäistä kertaa mukaan ATT:n treeneihin. Kyseisistä treeneistä tuli kuitenkin todella erilaiset kuin olin osannut kuvitella. Junnattuamme ensin epätoivoisesti lähdön kanssa ja sählättyämme radan puoliväliin saakka, kouluttaja pisti pelin poikki ja pidimme pienen juttutuokion. Hän halusi meidän muuttavan heti kaksi asiaa: koiran mielentilan lähdössä ja rimojen korkeuden. Hoina on lähdössä niin sekopäisessä tilassa, että sen jokainen lihas on kireänä odottamassa käskyä ja nostaa koiran melkein väkisin ylös. Toiseksi: alimmilla maksihypyillä ja vielä siitäkin matalammilla korkeuksilla treenatessani Hoina ei ole oppinut ponnistamaan vaan ainoastaan rynnimään eteenpäin. Kouluttaja vakuutti, että hänen koulutettavilleen ei tule rimaongelmia, joten siinä mielessä pieni helpotuksen huokaus oli heti paikallaan. Ohjeeksi saimme lähtötreenejä omien treenien yhteydessä viereisellä, vapaalla kentällä ja pienten pätkien harjoittelua suoraan 60cm korkuisilla rimoilla.

Oma treenivuoromme meni lähes kokonaan tähän Hoinan analysointiin ja ratkaisujen esittämiseen - otimme ainoastaan muutaman yksittäisen täyskorkean hypyn huomataksemme, ettei Hoinalla ollut niiden kanssa mitään ongelmia. Kouluttaja kielsi minua vaipumasta epätoivoon vaan pikemminkin kannusti nostamaan heti kissan pöydälle. Lisäksi hän suositteli meille vielä rutkasti estetreenejä ja pienempiä pätkiä, mikä oli helpotus, sillä liki kaikkialla meiltä on jo odotettu pidempää rataa.

Lopun treeniajasta, noin puolisen tuntia, meditoimme naapurikentällä. Istutin Hoinan keskelle kenttää, rauhottelin sitä (joskin melko tuloksetta) ja hämäilin äkkiliikkeillä ja oman lähtöasennon ottamisella eri esteiden takana. Puolen tunnin aikana en koskaan kutsunut koiraa luokseni vaan hämäilin, palautin sen pienellä ähkäisyllä takaisin paikoilleen jos tarve vaati ja vapautin sen aina pois esteeltä. Vapautuksen jälkeen saatoin hypyttää sen suoraan läheisen esteen yli yksittäisenä hyppytreeninä tai vahvistaa keppejä, ja istutin sen sitten taas odottelemaan. Lähtöasento vaihteli istumisen ja makuun välillä, sillä usein likka vaihtoi itse istumasta makuulle, mutta se ei minua haittaa. Uskomatonta oli, että vei todellakin lähes puoli tuntia, ennen kuin Hoina tajusi, etten tule missään vaiheessa kutsumaan sitä esteelle. Se oli odotuksesta ja lähtöstressistä niin kipsissä, että läähätti koko ajan ja jossain vaiheessa alkoi jopa uffailemaan hallille.

Hienointa oli, että aivan lopuksi saatoin vetää pientä pätkää ilman, että mikään kolisi tai vauhti olisi ollut älytöntä kaahaamista. Silloin mielentila oli juuri toivotunlainen. Eihän se tosiaan vienyt kuin lähemmäs 45 minuuttia. :D Jatkossa aion oman treenivuoroni aikana välttää lähtötilannetta ja treenata pieniä pätkiä keskeltä rataa, ja treenaan lähtöjä ja odotusmielentilaa aina omaa vuoroani ennen tai jälkeen naapurikentällä. Näin saamme käytettyä treeniajan treenaamiseen ilman, että teen samalla hallaa lähdöille. Täytyy sanoa, että treeneistä lähtiessä oli kyllä niin maan kummallinen fiilis. Se viimeinen pätkä antoi väläyksen aivan uudenlaisesta agilitystä - sellaisesta, jota voi hallita.

Ps. Pahoittelen myös tässä blogissa olevaa kuvabugia, joka tulee poistumaan parin viikon kuluessa. Koittakaa kestää!