torstai 29. toukokuuta 2014

Agilitykilpailut Kotkassa 25.5.-14

Laji: Agility
Koira: Hoina 2v
Tuomari: Asko Jokinen


Olemme ehtineet käydä viime viikkoina jo useissa agilitykisoissa, mutta pääsykoekiireiden, koulutusten ja töiden takia en ole oikein mistään niistä ennättänyt kirjoittamaan. Nyt viime sunnuntaina kävimme Kotkassa kolmella radalla, joista kaksi ensimmäistä olivat kaoottisia ja viimeinen päivän pelastus. Ensimmäisellä radalla kaikki söhlät voi laittaa mun piikkiin, mutta toisella Hoina veteli aivan omiaan. Kuuluttajakin naureskeli meille: "Rosvot ne räjäyttävät pankin mutta Hoina räjäytti kyllä radan." Myös lähdöissä kekkuloitiin aika lailla...TAAS.



Pyhtään kisoista muutaman viikon takaa. Kuva © Martta Ala-Krekola


En tiedä, mitä toisen ja kolmannen radan välissä ehti tapahtua, sillä viimeinen yritys oli aivan eri luokkaa kahteen aikaisempaan suoritukseen verrattuna. Hoina otti kontaktit upeasti - joskin niin se tekee aina alhaalla, mutta nyt myös ylösmeno puomilla sujui - ja ohjautui takaapäin juuri sinne, minne piti. Kepeille tultiin suoraan mutkaputkesta, ja tiukan haltuunoton jälkeen nekin menivät hyvin. Tuomarilla oli selvästi yksi niisto-takaakierto rataa kohden -mentaliteetti, sillä kyseinen kuvio löytyi joka radalta - viimeiseltäkin. Tämä kohta oli juuri loppusuoran alkupäässä, ja vain sekunti ennen estettä tajusin, että jos tässä rima pysyy, me tehdään nolla. Ja rima putosi, tottakai, koska ajatuksissani unohdin väistää koiran edestä. Pudotuksesta huolimatta maalissa kiljuin ja hurrasin kuin maajoukkueeseen olisi valittu ja kompuroin niin, että olin vähällä kaatua kokonaan koirani päälle. Se rata vaan oli täydellisin ratasuorituksemme tähän asti. Pyhtään vitosradalla kun keinun kanssa oli pientä säätöä, vaikkei sieltä virhettä silloin tullutkaan, mutta nyt ainoa korjattava kohta olisi ollut tuo rima ja oma liikkeeni. Hoina toimii siis näköjään silloin, kun sitä vähiten odottaa: heti ensimmäisellä radalla - tai kuten sunnuntaina, siinä vaiheessa, kun itse on jo heittänyt pyyhkeen kehään ja uhkaillut kisatauolla.

En muista aikaisemmista radoista paljonkaan, mutta mikä mulle jäi mieleen oli se, että kepit onnistuivat joka radalla: lähetys, koiran kiinniotto ja maltilla loppuun suorittaminen. Keppien jälkeen ei tosin näillä radoilla ollutkaan sitä meidän ansaa, putkea, mutta on niitä keppivirheitä tullut muutenkin. Tuolla viimeisen radan vitosella olimme taas nopein ratavirheen tehnyt koirakko, ja sijoituimme hienosti toiseksi. Palkinnot olivat kukkaiskisojen nimen veroisia! ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Skriivaakkin sitten pitkä stoori!