keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Topteam-läksyjä: Anun ja Sennin estetreenejä

Laji: Agility
Koira: Hoina 3v
Vetäjä: Omatoimitreeni
Paikka: Att


Varsinaisesta Topteam-leiristä tulee isompaa juttua pääblogimme puolelle, jahka joskus sellaisen ehdin rustaamaan, mutta tänään laitan pikaisesti ensimmäiset läksytreenimme. Sennin esteklinikalla saimme ohjeeksi jatkaa keppien treenaamista erilaisilla häiriöillä ja palkkaamistavoilla. Tänään kepit olivat sivuosassa, mutta teimme muutaman toiston avokulmalla niin, että ensimmäisessä välissä oli verkko apuna ja itse olin paikoillani keppien lopussa. Liikkuvaa etuhäiriötä Hoina ei vielä kestä, joten aloitamme tällä. Ilman verkkoa se ei myöskään löydä avokulmaa vaan yrittää epätoivoisesti aloittaa kepit aivan keskeltä. Tämä on siis tulevan kuukauden projekti.

Anun treeneissä emme koskaan päässeet testaamaan suorasta putkesta takaaleikkausta pituudelle, joten tein nyt samankaltaisen kohdan. Lisäksi kokeilimme samaa muurilla toiselle puolelle, mikä osoittautuikin paljon vaikeammaksi minulle ohjata! Lopuksi neppailin koiraa takaaleikkauksiin ja tiukkoihin valsseihin renkaalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Skriivaakkin sitten pitkä stoori!