Ylikuntomoottori

Laji: Agility
Koira: Hoina 6kk
Vetäjä: Oma harjoitus
Paikka: Porvoo

Eiliset agilitytreenit olivat aika järkyt. Finalle ne olivat lähinnä rennot ja palauttelevat leikkiagilityt lauantaisten kisojen (joista muuten pärähti yksi SM-nolla!) jälkeen, mutta sähelsin silti aika lailla. Vauhti oli kyllä likalla oiva ja kontaktit se otti upeasti. Yhdessä kohdassa se vaan päätti, että putkesta ulos tullessa hypätään edessä oleva hyppy, vaikka mä miten seisoin päälläni ja pompin ja karjuin aivan toisessa suunnassa. Ja uudestaan, uudestaan, uudestaan ja uudestaan - hiemanko alkoi turhauttaa siinä vaiheessa! :D 

Lienee sanomattakin selvää, että oli idiomaattinen idea treenata Finan kanssa ensin. Pieni bordercollie oli radalle lähtiessä lievästi sanottuna kiihkeä moottori, joka hurisi paikoillaankin ja lipsui ohjauksesta aivan koko ajan. Ensimmäisestä treenipuolikkaasta ei tullut juuri mitään. Koira ampaisi kymmenen metriä pienimmästäkin liikahduksestani ja yksinkertaisesti yritti liikaa. Ainoastaan puomi sujui oivasti muutaman ensiyrityksen jälkeen, kun vaarallisen näköisistä pannasta-kiinni-räpellyksistä selvittiin kunnon estesuoritukseen. Mahtavasti Hoina osasi kyllä yhdistää puomin samantien kontaktilankkuun, eikä kontaktipysäytyksistä mulla ole mitään pahaa sanottavaa. :) Silti ahdisti ja nolotti nähdä koira niin överinä. Hinkuvinkuläähätys vaan kaikui hallissa oman vuoron jälkeenkin.

Ajattelin jo, että en ottaisi Hoinan kanssa enää mitään, mutta sitten en taas toisaalta tahtonut lopettaa treeniä tuollaisessa hullussa mielentilassa. Niinpä olin toisella yrittämällä itse aivan "jäätynyt" ja venyvä, palkkasin nameilla ja rauhoittelin koiraa äänensävyllä ja eleillä samalla kun otin pieniä pätkiä. Päätin nimittäin ennen yritystä, että koetan saada lopuksi vielä vähän rauhallista treeniä, ja mikäli pentu olisi samassa tilassa, treeni olisi siinä. Onneksi olemukseni auttoi ja saimme lopuksi muutaman ihan kelvollisen ohjausyrityksen, vaikka melkeinpä se meni vaan siksi mielentilatreeniksi... Treeneistä lähtiessäni mulla oli todella ankea fiilis. Myöhemmin koitin miettiä, menivätkö treenit oikeasti niin penkin alle vai olinko vain pettynyt ja jopa nöyryytetty, kun ensimmäistä kertaa Hoina ei loistanutkaan taidoillaan muiden treenaajien silmissä. Nolottaa myöntää, mutta näin päivää myöhemmin kallistun enemmän jälkimmäiseen.

Plussaa kummankin likan upeat kontakteista ja loppua kohden treenin parantumisesta (Hoina siis pystyi palaamaan pilvistä takaisin maan pinnalle olemuksenmuutokseni ansiosta). Supermiinusta Hoinan ylikierroksista, jotka kyllä olivat ihan mun oma mokani. Lupaan ja vannon, että tästä opittiin ja ensi kerralla osaan jo ehkäistä moista hulluutta jo etukäteen...