sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pikakelausta

Laji: Agility
Koira: Hoina 7kk
Vetäjä: Oma harjoitus
Paikka: Porvoo




Tänään käytiin vetämässä varmaan maailman pikaisimmat treenit Porvoossa, joten merkintäkin on sen mukainen. Koska mukana oli matkaseuraa, menimme hallille vain oman vuoromme ajaksi ja lähdettiin samantien sen jälkeen jatkamaan matkaa. Mulla ei siis ollut erityisempää suunnitelmaakaan treenien varalle - kunhan pääsisi jotain vähän vetämään. Videolla näkyy vähän kontakteja ja tuttuja takaakiertoja. Huomasin vaan tuosta videolta, että huidon vasemmalla kädellä ihan pilviin, joten ei ihme, että Hoina kävi aina pitkän kaarroksen kautta. :D Heti toiselta puolelta sujuu paljon tiiviimmin, kun käsi malttaa pysyä matalalla. Onneksi on videot!

Uusina juttuina otin vähän pimeää putkikulmaa ja eteen irtoamista, eikä noissa nyt suurempaa ongelmaa ollut. Selkeä treenattava juttu tuleekin olemaan nimenomaan päinvastainen - hanskassa pysyminen ja siihen tuleminen. Ensi treeneihin ajattelin väsätä ihan suunnitelmankin, jotta voidaan sitten noihin paneutua. :)) Lisäksi haluaisin ottaa putki-puomi-erottelunkin heti nyt aluksi, kun niitä ei ole koskaan cavalierien kanssa oikein muistannut treenata ennen kuin sitten, kun ne on ensin pariin otteeseen mokannut kisoissa. :D Tällä kertaa palkkasin penskan kokonaan nameilla ja aion jatkaa kyllä samaa linjaa. Ihan yhtä hyvät kicksit tuo näytti touhusta vetävän noinkin.

Plussaa keskittymisestä ja uusien juttujen toimimisesta, miinusta omista tuulimyllykäsistä ja treenien suunnittelemattomuudesta. Summa summarum: hyvän mielen treenit!

2 kommenttia:

  1. Huomasin yhden asian ainakin, jossa kiinnittäisin huomiota jatkossa ennen rimojen laittoa. Nosta kroppaan pystympää hypyille/takaakirtoihin vienneissä, että ei tule jatkossa rimojen kanssa ongelmia.
    Hyvää loppuvuotta ja treeni-iloa!
    T: Silja & Co

    VastaaPoista
  2. Tattista! Tuo mun pitäisi oppia ylipäätäänkin kokoaikaisessa ohjaamisessa maksikoiran kanssa. Noita cavalieroja kun on joutunut nenästä vetämään, niin en enää osaa edes juosta pystyasennossa! :D Kiitos huomiosta ja hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista

Skriivaakkin sitten pitkä stoori!