Koira: Hoina 1v !
Vetäjä: Elina Niemi
Paikka: Loviisa
Lauantaina pääsimme ensimmäistä kertaa tokossa "guruoppiin", kun tokon MM-mitalisti Elina Niemi tuli Loviisaan vetämään seurallemme treenit. Päivä venyi aika ylipitkäksi (7h), mutta mikäs siinä oli tuttujen kanssa jutellessa ja toistenkin harkkoja seuraillessa, kun koirakkoja oli aivan kaikentasoisia! :)
Alunperinhän menin koulutukseen vain hakemaan lopullista tuomiota Hoinan seuraamiselle, enkä ollut juuri muita liikkeitä ajatellut tekeväni. Yllätys olikin melkoinen, kun ongelman kuvailun ja pienen näytepätkän jälkeen Elina ei ollut moksiskaan Hoinan vireen suhteen - tai hänestä touhussamme ei mitään väärää virettä edes ollut. Olin kuulemma alkanut korjata ongelmaa (kyyryilyä) ihan oikein, mutta kuten aikaisemminkin on tullut kuultua, olen imuttanut Hoinaa koko ajan 5-10 cm liian eteen. Sen sijaan kun Hoina tulee itsenäisesti perusasentoon, se hakee aivan oikean paikan. Neuvoksi Elina antoi ainoastaan lyhyiden pätkien imuttamisen oikeasta kohdasta ja ylempää ja vapautuspalkkauksen ylöspäin niin, että koira saa lopuksi hypätä namikäteen sanallisen kiitoksen jälkeen. Alla olevassa videossa (ei Elinan treeneistä) kohdasta 0:48 eteenpäin näkyy, miten Hoina pystyy jo pitämään seuratessaan päänsä pystyssä. Itse jäykistelin tuossa treenissä tahallani, kun halusin nähdä liikkeen muutoksen vaikutuksen.
Koska olin valmistautunut työstämään seuraamista koko treeniaikamme, olin vähän hoomoilasena, kun tuli äkkiä tarve keksiä jotakin sellaista tärkeää treenattavaa, mistä en luultavasti itse pääsisi yli. Ja sen seuraamisen kun piti olla niin suuri probleema?! Jostakin ihmeen syystä keksin sitten kaukokäskyt, johon kyselin vain suullisia ohjeita. Keskustelun päätteeksi tulin siihen tulokseen, että opetan kaukot Hoinalle niin, että sen takajalat pysyvät paikoillaan ja alan pikkuhiljaa hissailla muitakin siirtymiä. Tiesittekö muuten, että kaukokäskyjen kisavalmiin tekniikanhallinnan opettaminen kestää ainakin kaksi vuotta MM-kisaajaltakin? Tuli pieni uskon puute. :D
Vartin ruokatauon jälkeen, toisella treenipuolikkaalla, halusin ottaa kaksi kivaa liikettä pikaisena ensiapuna orastavaan tokomasennukseen. Teimme muutaman juoksuruudun niin, että Elina vei sinne lelun ensin Hoin nähden ja sitten Hoinalta salaa. Jälkimmäisissä Hoi kääntyi mua kohden pari metriä ennen ruutua, mutta kun pysyin mykkänä, likka korjasi itse kummallakin kerralla. Tästä tuli hyvää palautetta Elinalta. Ohjeeksi saimme tehdä jatkossa paljon salaleluruutuja ennen kuin sitten vähitellen uskaltaa heittää täysin tyhjiäkin sekaan.
Lopuksi näytin vielä meidän tämänhetkisen noudon kisanomaisena liikkeenä. Silloin Elina tarttuikin Hoinan kyttäämiseen kaikessa tekemisessä. Noudossa itsessään erityisesti loppuosaa pitää treenata paljon - Hoina tarjosi maahanmenoa, kun vapautusta perusasennosta ei heti tullut - mutta mun pitää ylipäätään lisätä Hoinan aktiivisuutta itseni suuntaan eikä aina tehtävään asiaan tai esteeseen. Oheistreeninä mun pitää aloittaa lelunsietoharjoitukset, joissa mun pitäisi saada Hoina unohtamaan maassa oleva lelu vain omana kiinnostavana itsenäni (hurraa :D) ja palkata penska toisella lelulla minuun päin, kun se vihdoin näyttää unohtaneen hämylelun. Sama treeni liitetään myöhemmin myös noutoihin, ruutuun ja hyppyihin. Ehkä se tästä...
Sunnuntain pentutapaamisessa - josta kirjoittelen huomenna lisää - kyselin vielä kaikilta neuvoja meille täysin uusiin liikkeisiin ja laitoin kotona yllättävän tilauksen erääseenkin nettikauppaan. Alla on tulos - kyllä nyt kelpaa treenailla!
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaIhanat noi kapulat, mistä oot ostanut?;) Meillä olis hankitalistalla.. Ihanan innokasta menos teillä.:)
VastaaPoistaToko-obesta tilasin, mutta nuo kaksiväriset olivat tällä erää viimeiset varastossa. Kerrankin kävi hyvä tuuri! En edes tiennyt, että moisia on olemassa, ja kun ne kerran olivat kisasääntöjen mukaiset, niin kannattaahan sitä omaa motivaatiotaan lisätä kaikin mahdollisin vippaskonstein! ;)
VastaaPoistaHyvää työtä seuraamisen kanssa! :) Jatka samaan malliin.
VastaaPoistaJee! Kiitos! :)
VastaaPoista