perjantai 26. heinäkuuta 2013

Hallitreenit keskellä kesää!

Laji: Agility
Koira: Hoina 1v
Vetäjä: Kimppaomatoimitreeni
Paikka: Porvoo


Me käytiin tänään piiiitkästä aikaa agittelemassa Roosan ja Pennin kanssa. Oli se vaan melkoisen luksusta harjoitella täysin viileässä hallissa! Otimme kolmeakin eri rataa, sillä treeniaikaa oli rutkasti ja teimme pitkiä vaihtoja. Pimeät putkikulmat, jarrutukset ansaputkien edessä ja hiekkaa liukkaampi alusta oli hyvä palautella mieleen ja täytyy todeta, että kokonaisuutena tämänpäiväinen oli varmaan hallituin treenimme tähän asti! Missään kohdassa en alkanut itse sählätä, ja Hoinakaan ei mennä kaahottanut kuin hullu - ainoastaan kuin puolihullu. :D Aavistuksen verran tuntui, että likka osasi tänään säädellä nopeuttaan ihan itsekin, sillä jarrutukset toimivat alustan huomioon ottaen todella hienosti. Video (vaihtakaa laatu parhaimpaan mahdolliseen!) puhukoon puolestaan: meillä on kiire unten maille, jotta kisaviikonloppu Finan kanssa sujuu edes valvetilassa!

Pikaplussat:

  • Hoina osasi putki-A -erottelun pelkästään käskysanan perusteella!
  • kepit sujuivat vajaaverkoilla 100% ja kuudella kepillä jo ilman verkkoja useamman toiston!
  • keinu on todistettavasti varma: nyt myös paljon äänekkäämmällä versiolla!
  • kontaktit sujuivat tänään superhienosti!


2 kommenttia:

  1. Kiitos! Ne ovat kyllä toistaiseksi sellainen asia, josta olen Hoinan agilitykoulutuksessa todella ylpeä. Niitä pitäisi tehdä ihan hirveän paljon vielä valmiilla palkalla esteen päähän, mutta sinänsä Hoina on ensimmäinen koirani, jolle olen saanut ne nakutettua noinkin hyvin päähän. Toistaiseksi nimittäin kontakteille himmailu on ollut kovin vähäistä. Varastaa se vielä ajoittain ja etenkin vino radan jatkuminen ovat vielä todella vaikeita, mutta nuorihan tuo vasta on! :)

    VastaaPoista

Skriivaakkin sitten pitkä stoori!